Kun on väsynyt olemaan väsynyt.

Tässä sitä taas ollaan. Saman aihepiirin parissa kuin oltiin tammikuussa, huhtikuussa tai jopa 2 vuotta sitten.. Ei tämä taida hävitä tästä mihinkään? Paitsi, että nyt olen totaalisen kyllästynyt olemaan näin väsynyt. En vain jaksa enää. Olen esittänyt vahvaa, reipasta ja aikaansaavaa jo niin pitkään, etten jaksa sitäkään enää.

Julkinen kuori on jotakin, johon olen pystynyt itse vaikuttamaan. Minkälaisen kuvan annan muille, tutuille ja tuntemattomille. Mutta kotona näkyy se oikea todellisuus ja siihen olen alkanut heräämään kunnolla. Olen vaan niin helvetin väsynyt. Herään väsyneenä, menen töihin väsyneenä, tulen töistä väsyneenä, menen nukkumaan väsyneenä. 

Syksyllä ajattelin, että tämä on vain vaihe, on pimeää ja märkää, kyl tää tästä. Talvella ajattelin, että jei, kohta tulee kevät, sit helpottaa, kun on valoa ja saa olla ulkona touhuamassa kaikkea kivaa. No ei helpota. En halua mennä ulos, en halua tehdä kaikkea kivaa enkä varsinkaan tunne itseäni pirteäksi, levänneeksi tai hyvinvoivaksi. Olen edelleen väsynyt. 

Unohtelen asioita, siirrän asioita, en saa mitään ylimääräistä aikaseksi. Purskahtelen itkuun. Joko sanoin, että olen väsynyt?

Mulla oli tänään etäpäivä töistä. Tartuin sitten vihdoin luuriin ja soitin terveyskeskukseen. Puhelu alkoi ihan rennosti, kerroin, että minua väsyttää koko ajan jne. ja sitten purskahdin itkuun ja itkin 12 minuutin puhelusta 10 minuuttia. Hoitaja oli lempeä ja rauhoitteli minua, ehdotti sairaslomaa, mutta enhän mä voi olla saikulla. Pidän kylläkin ainakin huomisen töistä vapaata ja ehkä myös perjantain. Vien lapset hoitoon ja nukun. Sitähän mä voisin tehdä vaikka päivät pitkät. Sain lääkärille ajan kuukauden päähän. Jos olotila pahenee, saan päivystysajan, mutta nyt mennään ensisijaisesti kuukaus eteenpäin.

Eniten surettaa lasten puolesta. Miltä heistäkin tuntuu, kun äiti on koko ajan väsynyt? Kun äiti ei jaksa rakentaa edes legoilla tai katsoa lastenohjelmia. Kun töistä tullessaan äiti vaan makaa sohvalla, vaikka ulkona paistaa aurinko? Olivia on fiksu tyttö, kyllä hän ymmärtää, ettei äiti voi hyvin. Eilen hän ehdotti, että "leikitään sellaista leikkiä, että minä olen lapsi ja Alex on pikkuveli ja sinä olet äiti, joka nukkuu ja me hoidetaan kaikki". Niinpä, mites se eroaa normi-illasta?

Mun pään sisällä tuntuu olevan älytön määrä solmuja. Mun on hankala olla minä. En oikein tiedä, mikä minulla on. Kamalan vaikeaa kirjoittaa johdonmukaista tekstiä, eihän näillä kappaleilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Irrallisia ajatuksia sieltä täältä. Paljon on asioita, jotka haluaisin pukea sanoiksi, mutta en vaan pysty. Mun pään sisällä on joku lukko, joka pitää asiat sellaisinaan kun ne on. Joka rajoittaa minua, luovuuttani, elämääni. Joka väsyttää minua. Itkettää minua. Ei tätä tekstiä kannata varmaan edes julkaista. Sekaisin kuin seinäkello ne sanoo. Mut nyt mä en välitä. Tältä minusta nyt tuntuu ja piste.

Kevättä odotellessa!

Vappu lähestyy ja meillä on vieläkin pihamaalla lunta. Ajattelin, että nyt olisi hyvä sauma haravoida lehtiä nurmelta, mutta haravoinkin lunta, jotta se sulaisi vähän nopeammin pois alta. Milloin pääsemme nauttimaan keväästä? Valolla  ja lämmöllä on kuitenkin niin iso merkitys vireystasossa.

Vireystasosta puheenollen, sain viime viikolla ladattua akkuja aika hyvin, sillä äitini oli meillä sunnuntai-illasta perjantaiaamuun. Sain tulla kotiin, jossa odotti hyvä ruoka, pestyt pyykit ja iloiset lapset. "Miun mummi" hoki Alex koko ajan. Ihana nähdä, miten läheiset välit perheelläni on lasten kanssa. Toivottavasti äiti tulee pian taas uudestaan.

Muuten viikko oli perus työviikko. Liikkumisista olen myös onnistunut pitämään kiinni: maanantaina kävimme äitini kanssa 6,6 km kävelylenkillä, tiistaina salilla, torstaina aamulla salilla ja illalla 6,5km kävelylenkillä ja nyt lauantaina on tarkoitus käydä illalla lenkillä, kunhan mies tulee töistä kotiin. Paino ei ole tippunut mihinkään, mutta kiinteytymistä on pikkuisen havaittavissa. Työhousut eivät purista vatsan kohdalta enää yhtä paljon ja vartalonmyöteisiä mekkojakin pystyn käyttämään paremmalla itsevarmuudella.

Toukokuusta on tulossa kaikin tavoin mielenkiintoinen. Edessä on mm. toimiston grilli-ilta, muutaman päivän pituinen matka Helsinkiin, viikko lasten kanssa keskenämme, koska mies lähtee ystävänsä kanssa Turkkiin lomalle, Äitienpäivä, johon suunniteltiin HopLopia ja ravintolaa, mun 31v synttärit sekä perinteiset aikuisten kesken pidettävät Kesäkauden avajaiset, jolloin grillataan, nautitaan paljusta, hyvästä ruoasta, juomasta ja ystävistä. Ja tottakai 12.5 olen nenä kiinni telkkarissa, koska Euroviisut! Oon ollut jo ihan pienestä lähtien suuri fani. Tapahtumarikas kuukausi kaikenkaikkiaan, en malta odottaa!

Kesälomareissujakin on tullut varailtua, mutta niistä myöhemmin! Gdanskiin ollaan 5 yöksi menossa koko perheenä. Vaikka huoneistohotelli on jo varattu, otan mielelläni suosituksia majoituksista sekä kaupungista muutenkin vastaan :)

Aurinkoista viikonloppua <3

Ärsyttävät pitkät hiukset!

Olin haaveillut jo pidemmän aikaa isosta muutoksesta hiuksissani. Hiukseni kasvoivat ja kasvoivat, ja  vaikka pidinkin siitä, että minulla oli pitkät hiukset, olin samalla myös hyvin ärsyyntynyt niihin.

Pitkät hiukset vaativat hoitoa ja huoltoa ja minä olen suoraan sanottuna liian laiska siihen. Jokapäiväinen harjaaminen tuntui ärsyttävältä, koska takkuja oli aina. Lopulta homma meni siihen, että harjasin hiukseni 2-3 kertaa viikossa. Muulloin harjasin vain päältä ja pyöräytin sotkunutturan päähäni, jolloin yleisilme oli siisti. Kulissia siis.

Silloin, kun harjasin hiukseni, varasin siihen puoli tuntia, muutaman eri harjan sekä suihkautettavaa hoitoainetta. Välillä myös nenäliinoja, sillä itkukaan ei ollut kaukana, kun aloitin projektin. Joka kerta sanoin, että nyt alan harjaamaan näitä joka päivä, ei tätä kipua kestä muuten ja joka kerta palasin entiseen. 

Kunnes kyllästyin totaalisesti ja päätin toteuttaa kaksi haavetta: leikata hiukseni ja luovuttaa ne syöpälapsipotilaiden hyväksi. 

25 cm meni luovutukseen ja sen jälkeen vielä 2-3 cm loppuviimeistelyyn. Alkuperäinen tarkoitus oli luovuttaa minimi, 17 cm, sitten päätin, että 20cm ja lopulta kerralla se 25cm. Jäihän tukkaa vielä päähänkin ihan kivasti ja ulkopuolisen silmin se on edelleen pitkä. Omaan silmään tottakai tuntuu edelleen lyhyeltä vaikka muutoksesta on nyt kuukausi aikaa.

Väriä en ole laittanut hiuksiini kesän 2015 jälkeen ja raidoista onkin nyt enää latvoissa pieni muisto. Omalla värillä mennään nyt, mutta jos jotain muutoksia tekisin, niin ottaisin raitoja.

Nyt hiusten harjaaminen on nopeaa, helppoa ja teen sitä joka päivä! :D Pidän hiuksiani nykyisin myös huomattavasti useammin auki, kiharran ja laitan :)

Onko muita (ex)pitkähiuksisia, joilla samoja tuntemuksia huollon ja hoidon suhteen?

Karina