maanantai 28. toukokuuta 2018

Superäiditkin väsyy.

Mitä sinulle oikein on tapahtunut? kysyi eräs ystäväni minulta perjantaina, ennen kuin olin julkaissut edellisen rehellisen tekstini. Samana iltana häneltä tuli uusi viesti.  "En osannut kuvitella tilannettasi ihan noin, jotenkin päällepäin ja muutenkin oot vaikuttanut siltä, että kaikki on hyvin ja elämä aika perus". 


Niin minäkin kuvittelin. Ja elämä onkin ollut ihan perus, kaikki ok. Taustalla on vain ollut se jäätävä väsymys, joka on alkanut ahdistamaan. Oon ollut todella hyvä väsymyksen peittelemisessä. Mulle on kuulunut lähes aina hyvää enkä ole ystävilleni juurikaan valittanut mistään. Koska loppupeleissä kaikki on ihan oikeasti hyvin. Tärkeimmät asiat ovat edelleen hyvin, lapset terveitä ja minä itse terve.

Mutta superäiditkin väsyy. Toinen ystäväni paljasti minulle, että hänkin on ollut uupunut ja itse asiassa taistelee myös masennusta vastaan. Kun hän oli saanut diagnoosinsa, oli hän päättänyt, että Karinalle hän ei tästä ainakaan kerro. Koska superäitiys. Karina kokkaa lasten ruoat, tekee juhlissa tarjottavat alusta loppuun, silittää vauvan vaatteet, matkustaa lasten kanssa maailmalla, tekee smoothiet ja hymyilee aina kaikille. Lisäksi käy töissä, harrastaa liikuntaa, asuu omakotiatalossa, jossa myöskin tekemistä riittää ja silti hän jaksaa. 

En sano, että olisin esittänyt mitään roolia viimeiset vuodet, oon ollut aidosti oma itseni ja tehnyt juuri niitä asioita, jotka ovat olleet mieluisia. En ole tehnyt mitään sen vuoksi, että se näyttäisi muitten silmissä paremmalta. Siksi monelle ystävälleni tämä ulostulo tuli täytenä yllätyksenä. Voin rehellisesti sanoa, että tilanteen eskaloituminen paniikkikohtauksiin ja ahdistukseen tuli myös minulle itselleni täysin yllätyksenä. Toki mielessäni on pyörinyt joitakin asioita jo pidempään ja lievää ahdistusta on ollut ilmassa aikaisemminkin, mutta kaikki tämä, avohoito ja muut ovat tulleet myös itselleni täysin puun takaa.

Siitä on nyt tasan viikko, kun olin arvioitavana ja jäin avohoitoon. Tänään menen vielä takaisin keskustelemaan jatkosta. Tuntuu jokseekin oudolta mennä takaisin paikkaan, jossa olen lähinnä vain itkenyt. Just nyt en ole siinä samassa murtumispisteessä ja tuntuu myös jotenkin typerältä mennä sinne. Eihän ahdistus ja väsymys ole minnekään kadonnut, mutta mitä minä kerron siellä? Miten viikko on mennyt? No ihan ok. Miten kotona on suhtauduttu asiaan? No ihan ok. Ahdistaako töihinpaluu torstaina? No joo. Oletko levännyt? No joo. Tehnyt asioita, joista nautit? Kävin metsässä kävelyllä ja olen ottanut kuvia, kirjoittanut blogiin ajatuksia ja tuntemuksia sekä jutellut pitkiä puheluita äitini ja ystävieni kanssa. Olen myös leikkinyt lasten kanssa ja viettänyt aikaa pihalla. Että kaipa minä olen? En minä tiedä.

Tunnen myös järkyttävää syyllisyyttä viikonlopusta. Olivian kummisetä oli meillä loppuviikkovierailulla ja meillä oli kaikilla tosi kivaa. Oli ihana nähdä, miten Olivia luo muistoja esimerkiksi pyöräilemällä kummisetänsä kanssa kahdestaan jätskille. Kertomalla hänelle omia juttuja jne. Lauantaina me myös grillattiin ja otettiin ribsien kanssa punaviiniä. Kun lapset nukahtivat ja muutama mansikkadaiqirikin oli maisteltu, saatiin ajatus baariin lähtemisestä. Mieheni ei tietenkään tykännyt ajatuksesta yhtään, koska hänen mielestään minun olisi kuulunut levätä, mutta tanssijalkaa alkoi vipattamaan niin kovasti, etten kuunnellut. Niinpä me lähdettiin. Mies jäi tottakai lasten kanssa nukkumaan, hän ei ollut juonutkaan juuri mitään. 

Käytiin Suvannon Santrassa laulamassa karaoket, Gloriassa tanssimassa ysärien tahtiin ja Ilonassa. Ilta oli todella onnistunut ja meillä oli hauskaa, mutta tiesihän sen jo sunnuntaiaamuna, että tätä vielä kadutaan. Olisiko sittenkin pitänyt kuunnella miestä ja jäädä nukkumaan? Sunnuntaina nimittäin väsytti entistä enemmän. Koko viikon lepäämiset menivät yhdessä illassa hukkaan. Huonoa olo ei onneksi ollut, mutta väsymystä senkin edestä.

Joku on varmasti sitä mieltä, että pieni tuulettuminen teki ja tekee varmastikin vain hyvää. Illan aiheuttama väsymys ei ole pitkäaikainen ja lähtee ihan nukkumalla pois. Tärkeintä oli viettää aikaa ystävän kanssa 15 vuoden takaa. Kertoa, kysellä, kyseenalaista, jutella, tanssia, luoda meidän yhteisiä muistoja.

Joku toinen taas on varmasti sitä mieltä, että ei jumalauta, miten typerä ihminen voi olla. Valittaa väsymystä ja käyttää yhteiskunnan resursseja uupumukseensa, mutta heti kun tilaisuus tulee, vetää kaksin käsin viiniä ja valvoo yön tanssilattioita kuluttaen.

Molemmat ovat oikeassa. Myönnän olleeni sekä typerä, että toisaalta taas oma itseni, taas kerran. Minusta vain tuntui siltä, että haluan lähteä ja lähdin. Hetkeksi pois. Myös henkisesti hetkeksi pois, koska en jaksa ajatella näitä samoja asioita koko ajan. Pyöritellä päässäni kaikkea uudestaan ja uudestaan. Halusin jutella ihan kaikesta muusta kuin tästä ja ystävän kanssa se oli mahdollista.

Ihmisiähän tässä vaan ollaan, myös me (ex)superäidit. 





10 kommenttia:

  1. Hieno, rehellinen kirjoitus. Moni äiti on väsynyt, minäkin uupumisen rajoilla käynyt. Voimia arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Merimiehen vaimo! Kirjoitit, että olet uupumisen rajoilla käynyt - miten ehkäisit kokonaan uupumiseen putoamiseen? Miten pääsit ylös? :)

      Poista
  2. Moi. Itse tunnistan tuon järkyttävän väsymyksen tunteen ja minulla se liittyi viimeksi hormonaalisen ehkäisyn aloittamiseen.. Ei huvittanut/jaksanut tehdä mitään muuta kuin vaan nukkua. Lapset ja mies otti päähän, en tunnistanut itseäni käytöksestäni. Sivuvaikutuksena valmisteessa olikin masennus. Luovuin siis hormonaalisesta ehkäisystä.
    Halusin siis vain sanoa, että osa syy VOI löytyä jostain sellaisesta mitä ei välttämättä osaisi syypääksi ajatella. jos käytössä on hormonaalinen ehkäisy kannattaa harkita sen käyttöä, itse en luota niihin pätkääkään😀
    Toivon sinulle voimia❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Mä en oo käyttänyt hormonaalista ehkäisyä 7-8 vuoteen,joten se ei ainakaan voi olla syypää. Mutta tosi hyvä huomio, jollakin muulla se voi ollakin huomioonotettava seikka!

      Mullakin mies ja lapset ottaa välillä rankastikin päähän. Onneksi nyt saan käydä juttelemassa ihmisten kanssa, jotka osaa kysyä oikeita kysymyksiä ja sitä kautta pystyn miettimään elämääni ja kuormittavia tekijöitä ihan eri tavalla :)

      Voimia myös sinulle, olet nyt ilmeisesti lopettanut hormonaalisen ehkäisyn, oletko päässyt myös masennuksesta yli?

      Poista
  3. Henkinen ja fyysinen väsymys on kaksi eri asiaa. Henkiseen väsymykseen, jota sinä mielestäni podet, ei auta loputon nukkuminen. Vaan juurikin positiividet ajatukset ja hauskanpito, vaikka baarissa käynti :) Siitä tuleva väsymys on fyysistä, johon unet auttas helposti.

    Ehdottomasti hyvä kun lähdit! Ja tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Tuli mieleen, että oletko sekannut varastoraudan eli ferritiinin ja onko muut vitamiinit- ja hivenaineet kunnossa. Raskaus ja imetys verottaa tosi paljon ja sen jälkeen pitäisi lappaa lisäravinteita kaksin käsin. Ja toki stressi vie kanssa ravinteita. Elimistön saaminen balanssiin voi viedä vuosia. Ole lempeä itsellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten ole! Tästähän on nyt ollut paljon uutisissakin. Ehdottomasti aion tarkistuttaa, kunhan palaan Suomeen! Kiitos sinulle, että ajattelit minua <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)