Kommellus puhelimen kanssa +ARVONTA!

En tiedä riittääkö tästä postauksen verran asiaa, mutta nyt on pakko purkaa kiukkua. Uuden vuoden ensimmäinen päivä alkoi nimittäin LOISTAVASTI. Tai sitten ei. Katsottiin lasten kanssa aamulla lastenohjelmia sohvalla, kun korjasin päiväpeittoa ja kuulin pienen kolahduksen. Äh, taas puhelin tippui lattialle, ajattelin. Olin juuri selannut Instaa ja laitoin puhelimen peiton päälle, joten tiesin satavarmasti, että kyseessä oli puhelin. Katsoimme ohjelman loppuun ja pyysin lapsia pois sohvalta, jotta saisin puhelimen takaisin...

Mutta puhelin ei ollutkaan siinä. Sohvamme on seinän vieressä ja sen seinän lattialista on köh, vähän huonossa kunnossa. Tänään se irvisti oikein kunnolla. Ja todennäköisesti nielaisi mun puhelimen. Olen kääntänyt koko yläkerran ympäri, hyvä etten leikellyt sohvaa palasiksi, mutta ei, puhelinta ei ole missään. Ja siis tottakai se on vielä kaiken lisäksi äänettömällä! Pidän sitä öisin äänettömällä.. Huoh. Rako seinän ja lattian välillä on sen verran iso, että puhelin sujahtaa helposti oikeassa asennossa sinne. Mut sen lisäksi seinä on lähes 1,5m pitkä enkä yhtään ole varma, mistä kohdasta se on voinut sinne sujahtaa. Ja tämän lisäksi rako näyttää olevan aika syväkin vielä, sillä olen pyytänyt ystävääni soittamaan siihen siltä varalta, jos bongaisin valoa raosta, mutta varmuudella en osaa sanoa näinkö jotakin vai en. Niin minun tuuria.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun saan puhelimen johonkin todella hankalaan paikkaan. Kerran mieheni joutui irroittamaan auton kojelaudasta osan, sillä laitoin puhelimeni vaihdekepin takana olevaan "pikkuroskikseen" ja vaihdetta vaihtaessa vahingossa hipaisin sitä aluetta niin, että kansi nousi ylös ja puhelin sujahti sen mukana auton sisäosiin. Rako oli niin pieni, ettei sormin sinne ollut pääsyä, joten sitä joutui sitten purkamaan. Nyt lähdetään ilmeisesti purkamaan taloa, jos meinaan saada puhelimen takaisin, hehe..

Tätä puhelinkriisiä kokiessani, täytyy olla kiitollinen tietokoneesta ja netistä. Sain kätevästi Facebookin kautta ilmoitettua miehelleni, että minut tavoittaa Fb:stä ja juttelin myös ystäväni kanssa, joka koetti auttaa minua ja soitti useampaan otteeseen puhelimeeni. Puhelimen katoamisessa minua ei harmita mikään muu kuin valokuvat. Ostin puhelimen tasan vuosi sitten enkä ole vielä kertaakaan siirtänyt kuvia talteen. Puhelinnumerot nyt aina saa jotakin kautta eikä siellä ole mitään erikoista dataa tallessa. Mutta kuvat.

Ja sitten mulla välähti! Tasaisin väliajoin Google Kuvat ilmoittaa minulle luoneensa uuden kollaasin ja aina ohitan sen homman. Jossain vaiheessa mietin, että pitäisikö katsoa asetukset läpi, sillä tuntuu oudolta, että kuvani olisivat jossakin Googlen palvelimella, mutta ajattelin, että ne on vain kollaaseja, jotka voin tallentaa, jos haluan. Kirjauduin sitten selaimen kautta Google Photos sivuille ja tadaa, KAIKKI puhelimen kameralla otetut kuvat koko vuoden ajalta komeilivat rivissä. Uskomatonta. Joten nyt on kaksi vaihtoehtoa: hankkia uusi puhelin (se on nopee homma, mutta mulla on  dual-sim ollut käytössä eli pitää hankkia uudet simit niin työniúmerosta kuin omasta henk.koht numerosta..saakohan niitä liikkeistä?) tai sitten pyytää kiltisti miestä purkamaan vähän lattiaa. Meillehän tulee remppa anyway tossa öö.. puolentoist vuoden päästä?

Onko teille käynyt puhelimen kanssa kommelluksia, ihmeellisiä paikkoja, jonne olette onnistuneet ne pudottamaan?  Jaa kokemuksesi, arvon kaikkien kommentoijien kesken uuden vuoden kunniaksi pienen yllärin! :) 

Karina

Arvonnan suoritan to 4.1 klo 20.00 eli osallistumisaikaa on 4.1.2018 klo 19.59 saakka!

Uusi vuosi, vanhat kujeet.

Sanonta kai sanoo, että uusi vuosi, uudet kujeet. Mutta let´s face it, vuosi kyllä vaihtuu, mutta ei se tuo mukanaan juurikaan muutoksia edelliseen verrattuna. Vuosi 2017 oli muutosten vuosi: palasin töihin uuteen työkuvaan, molemmat lapset aloittivat päiväkodissa, kotiarki muuttui työarjeksi ja matkustaminen pitkiksi ajoiksi jäi ainakin toistaiseksi unholaan. 

Miten 2018 eroaa tästä? Työt jatkuu 2.tammikuuta, lapset jatkavat päiväkodissa. Voishan sitä toki maalailla unelmakuvia seinälle ja kirjoittaa, miten kaikki tulee muuttumaan, miten uudet tuulet alkavat puhaltamaan niin oikeassa elämässä kuin blogissakin, mutta ainut muutos mikä tässä kaikessa tulee mieleen on urheilu. Ei muuta. Liikunnalle olen raivannut tunnin kaks-kolme kertaa viikossa ja toivon, että saan sen toimiman. No okei, toinen muutos on se, että ostin parkkihallista 3 kuukauden kortin. Vuoden verran jätin auton 12 min päähän ilmaiselle paikalle, tien sivuun ja nyt tuli kyllästyminen. Matka ja kävely on ihan ok, mutta joka-aamuinen paikan etsiminen sekä talvisin töistä juokseminen liukkaalla kelillä alkoivat turhauttaa. Siihen vielä lisättynä jäinen ja luminen auto vastassa, niin hiphei.

Tekisi myös mieli kirjoittaa, miten blogi tulee uudistumaan, muutetaan vähän ulkoasua, kirjoittaisin useammin, ottaisin parempia kuvia, ylipäätänsä kirjoittaisin, mutta en usko siihenkään. Mulla oli vuosi aikaa totutella uuteen arkeen ja antaa blogille aikaa, mutta lopputulos oli alle 50 postausta koko vuoden aikana. Se tekee noin 4 postausta kuukaudessa, 1 viikossa... Mistä ykskaks repisin vielä aikaa ja ennenkaikkea jaksamista, kerran olen meinannut alkaa kuntoilemaankin?

Uudenvuodenlupaukset ovat jollekin perinne, kiva juttu, mutta minä en usko niihin, joten en aio myöskään mitään luvata. Päivä, viikko kerrallaan mennään. En tiedä, jos en olisi näin väsynyt, olisin ehkä positiivisempi, mutta valitettavasti olen ties monettako kuukautta putkeen ihan totaalisen väsynyt. Väsynyt ihan kaikkeen. Silmät tuntuu painavan sata kiloa, se ihana röllykkä toiset sata kiloa, olen jatkuvasti kiukkuinen, en saa mitään ns ylimääräistä aikaiseksi ja välttelen niitä pakollisiakin hommia. Miten vaikeeta on muuten yhden vierashuoneen siivoaminen? Olen kerännyt sen täyteen roinaa ja jatkan edelleen sotkulinjalla sen sijaan, että lajittelisin tavarat ja heittäisin turhat pois. En vaan jaksa aloittaa projektia ja se ärsyttää itseänikin. Tai miten vaikeata olisi harjata hiukset joka päivä? Mulla on hirveen pitkä tukka ja siitä pitäisi pitää huolta, mutta minä harjaan sen ehkä kaksi kertaa viikossa itkien ja sitten jatkan taas sotkunutturalla. Ja kyllä, myös töissä. Harjaan pään päällä menevät hiukset siistiksi, pyöräytän hiukset nutturalle, suihkautan lakkaa päälle ja voila, näytän huoliteltulta, vaikka totuus on kaikkea muuta. Tai miten vaikeata on laittaa vaatteet omille paikoilleen? No tosi vaikeeta. Ja miten vaikeeta on laittaa lasten pieneksi jääneet tavarat myyntiin? Vielä vaikeampaa.

Tämä vuoden 2017 tuoma arki on yllättänyt raskaudellaan. En ole varmaan koskaan ollut näin painavan kuorman alla mitä nyt. Metatyön määrä on VALTAVA. Voi, kunpa vuosi 2018 oli helpompi. 

Onnellista Helpompaa uutta vuotta kaikille!

Rakkaudella, Karina. 

Löytyikö joulufiilis?

JOULUKUUN alussa motivoin itseäni joulun tuloon sekä kadonneen joulufiiliksen etsimiseen listaamalla muutamia asioita, jotka nostaisivat joulutunnelmaa. Mitä tuli toteutettua:

• nosta jouluvalot ikkunanlaudalle - harmikseni kaikki valomme olivat poistuneet taloudestamme, ilmeisesti moni oli rikkoutunut. Mutta se sijaan koristelimme keittiön jouluisasti.
• leivo pipareita ennen 15.12 - tämä toteutui!
• askartele lasten kanssa lumihiutaleita ja kiinnitä ne ikkunoihin - tämäkin osittain, askartelimme kyllä erilaisia lumihiutaleita, mutta ikkunaan saakka ne eivät päässeet.
• nappaa Hope-joulukuusesta 2 lappua ja toteuta ne - tämäkin toteutui osittain. Valitsin kaksi lappua ja toiselle lahja löytyi hetkessä, mutta toisen lapsen lahjatoive oli niin haastava, että vaikka etsin sitä Joensuusta kissojen ja koirien kanssa, en valitettavasti löytänyt, joten palautin lapun takaisin. Sen sijaan osallistuin Joensuun jouluapuun ja kävin ostamassa vähävaraiselle perheelle kassillisen jouluherkkuja. Ainiin ja erään toisen apuryhmän kautta lähetin erään perheen teinitytöille laatikollisen kosmetiikka - sekä hygieniatuotteita. 
• juo glögiä - Join, melkein joka päivä.
• tee työkavereille pienet lahjat itse, ei saa ostaa - en ehtinyt, jäivät tänä vuonna kokonaan ilman. Esimiehelle ostin perhekalenterin, mutta muille en tällä kertaa mitään.
• käy perheen kanssa kuuntelemassa Kauneimpia joululauluja - tämä harmittaa ehkä eniten. Nimittäin unohdimme päivämäärän ihan täysin ja kerran, kun olimme menossa kauppaan, käyttin laskemassa samalla stigalla ja pulkalla kirkonmäkeä alas. Siinä sitten huomasimme, että kirkon parkkipaikka on täynnä autoja ja BING! tajusimme, että oli juuri se päivä. Ensi vuonna sitten! ( Ollaan sanottu näin ainakin 5 vuotta..).

Joulufiilis kyllä löytyi ja varsinkin aattona oli ihanaa odottaa joulupukkia, lahjoja, hyvää ruokaa ja kiireetöntä päivää. Tämän piti olla alun perin joulufiilis+joulu 2017 yhdistelmäpostaus, mutta koska Bloggerissa on joku häikkä enkä saa ladattua kuvia tähän, kirjoittelen kuvien kera meidän joulusta myöhemmin.  Joka tapauksessa, fiilis löytyi ja joulu oli oikein mukava :)

Karina