sunnuntai 27. joulukuuta 2015

BabyBjörn Balance Soft sitteri.

Sitteri. Turhake vai hyödyke? Meillä ehdottomasti hyödyke! Olivian ollessa vauva haaveilin kovasti BabyBjörnin Balance sitterista, mutten löytänyt mieluista käytettynä eikä mieheni antanut minun ostaa sitä hintansa vuoksi uutenakaan. Lopulta lainasin ystävältäni muun merkkisen sitterin ja sillä pärjättiin ihan hyvin. Sitteri palautui omistajalleen heidän uudelle tulokkaalle käyttöön ja meille ei näin ollen jäänyt Alexia varten sitteriä jemmaan.

Taas aloin haaveileman BabyBjörnin Balance Soft sitteristä ja tällä kertaa sain sen onnekseni BabyBjörnilta blogiyhteistyön merkeissä. Sain heiltä myös sitteriin laitettavan lelukaaren ja BabyBjörn One kantorepun, mutta siitä kirjoittelen myöhemmin lisää.

Sitterin sain valita täysin oman mieleni mukaan ja valitsin sen Khaki/Beige värisenä. Samanlainen on tällä hetkellä Lekmerissä* muuten alennuksessa, ainakin just nyt -20% ja toimitus on ilmainen. 

Pöytä ei tietenkään ole paras mahdollinen paikka (eikä turvallisin) sitterin pitämiseen, mutta meillä se nyt vaan on siinä. Alex on noissa kuvissa alle 2 viikon ikäinen rusina. Voi luoja, miten pieni rääpäle!




BabyBjörn Balance Soft sitteri on ergonominen, sillä se antaa oikeanlaista tukea pikkulapsen niskalle ja selälle. Sen käyttöikä on pitkä, vastasyntyneestä jopa 2 vuoden ikään saakka! Miten se käytännössä toteutuu, jää nähtäväksi, mutta ainakin tähän mennessä sitteri on joka päivä käytössä. Olohuoneessa Alex on useimmiten lattialla tai sylissä, yläkerrassa leikkimatolla ja keittiössä sitten sitterissä. Siellä on kivilattia enkä kehtaa häntä ihan lattialle laittaa, varsinkin, kun taloudessa on 2,5 -vuotias, jolla saattaa välillä lentää maidot lattialle, välillä koko muki. 

Sitterin saa kolmeen asentoon: Play, Rest ja Sleep.

Käyttökokemusta on kertynyt nyt melkein 5 kuukauden ajalta ja sen perusteella uskallan koota plussat ja miinukset:

+ voi ottaa käyttöön vastasyntyneestä
+ kaunis ulkonäkö
+ helppo "asentaa" käyttöön
+ menee pieneen tilaan (ei kuitenkaan niin pieneen, että matkalaukkuun mahtuisi, yritin survoa sitä      Espanjaan mukaan..)
+ kiinnitys ei pysty aukeamaan itsestään eikä edes taaperon käsittelyssä
+ Alex tuntuu viihtyvän siinä
+ todella helppo kankaiden irroitus, ollaan päällistä pesty jo ainakin 8 kertaa, kun np:t (niskapaskat) on tulleet sitteriin asti
+ hyvä jälleenmyyntiarvo

- vie tilaa, mutta niinhän ne muutkin sitterit
- kiinnitykset turvalliset, mutta "ärsyttävät"
- ei muita miinuksia.


Näin se vaan on, että tämä sitteri on ollut juuri sellainen kuin olin kuvitellut ja olen todella onnellinen, että tällä kertaa sain haluamani! 


Myös lelu on ollut aktiivisessa käytössä jo pitkään ja Alex osaa viihdyttää itseään pyörittelemällä palloja. 






Vai mitä, tykkäätkö Alex sun sitteristä?


Löytyykö muita BabyBjörn Balance Soft sittereiden faneja?

Karina

Sitteri saatu BabyBjörnilta
*mainoslinkki

6 kommenttia:

  1. Meillä sama ja on kyl ihan älyttömän hyvä! En tiiä mitä tarkotit kun sanoit, että kiinnitykset ärsyttävät, koska ei meillä ainakaan ikinä tarvi mitään kiinnittää kun pujotetaan vauva vaan yläkautta ilman avaamisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Michelin jäisi varnaan makkaroista kiinni, pitää kokeilla! Aina ollaan avattu ne! :)
      Just muuten luin sun viimeisimmän postauksen ja huomasin, että teilläkin sama :)

      Poista
  2. Ihana Alex.♥
    Toi sitteri olis ollut aivan paras, mutta meillä mentiin vanhalla joka löytyi jo kotoa valmiina. Tuo kyllä näyttää siltä että siinä varmasti vauva viihtyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alex kiittää <3
      Joo, kyllä mekin pärjättiin kaverin Carenalla, mut onhan tuo ainakin kauniimpi :D ja ergonomisempi, sen kyllä näkee jo vaikkei asiasta mitään ymmärtäisikään!

      Poista
  3. Meiltä löytyy kans ja on ihan paras! Ekalla muksulla oli lainassa joku fisher pricen, ajoi asiansa joo mut kyllä sen jälkeen ku tää bb ostettiin niin huomas mikä oikeesti on laadukas ja helppokäyttönen ja ergonominen lapselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Nyt kun tää on, niin en todellakaan vaihtais mihinkään! :) paras <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)