maanantai 1. tammikuuta 2018

Kommellus puhelimen kanssa +ARVONTA!

En tiedä riittääkö tästä postauksen verran asiaa, mutta nyt on pakko purkaa kiukkua. Uuden vuoden ensimmäinen päivä alkoi nimittäin LOISTAVASTI. Tai sitten ei. Katsottiin lasten kanssa aamulla lastenohjelmia sohvalla, kun korjasin päiväpeittoa ja kuulin pienen kolahduksen. Äh, taas puhelin tippui lattialle, ajattelin. Olin juuri selannut Instaa ja laitoin puhelimen peiton päälle, joten tiesin satavarmasti, että kyseessä oli puhelin. Katsoimme ohjelman loppuun ja pyysin lapsia pois sohvalta, jotta saisin puhelimen takaisin...



Mutta puhelin ei ollutkaan siinä. Sohvamme on seinän vieressä ja sen seinän lattialista on köh, vähän huonossa kunnossa. Tänään se irvisti oikein kunnolla. Ja todennäköisesti nielaisi mun puhelimen. Olen kääntänyt koko yläkerran ympäri, hyvä etten leikellyt sohvaa palasiksi, mutta ei, puhelinta ei ole missään. Ja siis tottakai se on vielä kaiken lisäksi äänettömällä! Pidän sitä öisin äänettömällä.. Huoh. Rako seinän ja lattian välillä on sen verran iso, että puhelin sujahtaa helposti oikeassa asennossa sinne. Mut sen lisäksi seinä on lähes 1,5m pitkä enkä yhtään ole varma, mistä kohdasta se on voinut sinne sujahtaa. Ja tämän lisäksi rako näyttää olevan aika syväkin vielä, sillä olen pyytänyt ystävääni soittamaan siihen siltä varalta, jos bongaisin valoa raosta, mutta varmuudella en osaa sanoa näinkö jotakin vai en. Niin minun tuuria.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun saan puhelimen johonkin todella hankalaan paikkaan. Kerran mieheni joutui irroittamaan auton kojelaudasta osan, sillä laitoin puhelimeni vaihdekepin takana olevaan "pikkuroskikseen" ja vaihdetta vaihtaessa vahingossa hipaisin sitä aluetta niin, että kansi nousi ylös ja puhelin sujahti sen mukana auton sisäosiin. Rako oli niin pieni, ettei sormin sinne ollut pääsyä, joten sitä joutui sitten purkamaan. Nyt lähdetään ilmeisesti purkamaan taloa, jos meinaan saada puhelimen takaisin, hehe..

Tätä puhelinkriisiä kokiessani, täytyy olla kiitollinen tietokoneesta ja netistä. Sain kätevästi Facebookin kautta ilmoitettua miehelleni, että minut tavoittaa Fb:stä ja juttelin myös ystäväni kanssa, joka koetti auttaa minua ja soitti useampaan otteeseen puhelimeeni. Puhelimen katoamisessa minua ei harmita mikään muu kuin valokuvat. Ostin puhelimen tasan vuosi sitten enkä ole vielä kertaakaan siirtänyt kuvia talteen. Puhelinnumerot nyt aina saa jotakin kautta eikä siellä ole mitään erikoista dataa tallessa. Mutta kuvat.

Ja sitten mulla välähti! Tasaisin väliajoin Google Kuvat ilmoittaa minulle luoneensa uuden kollaasin ja aina ohitan sen homman. Jossain vaiheessa mietin, että pitäisikö katsoa asetukset läpi, sillä tuntuu oudolta, että kuvani olisivat jossakin Googlen palvelimella, mutta ajattelin, että ne on vain kollaaseja, jotka voin tallentaa, jos haluan. Kirjauduin sitten selaimen kautta Google Photos sivuille ja tadaa, KAIKKI puhelimen kameralla otetut kuvat koko vuoden ajalta komeilivat rivissä. Uskomatonta. Joten nyt on kaksi vaihtoehtoa: hankkia uusi puhelin (se on nopee homma, mutta mulla on  dual-sim ollut käytössä eli pitää hankkia uudet simit niin työniúmerosta kuin omasta henk.koht numerosta..saakohan niitä liikkeistä?) tai sitten pyytää kiltisti miestä purkamaan vähän lattiaa. Meillehän tulee remppa anyway tossa öö.. puolentoist vuoden päästä?

Onko teille käynyt puhelimen kanssa kommelluksia, ihmeellisiä paikkoja, jonne olette onnistuneet ne pudottamaan?  Jaa kokemuksesi, arvon kaikkien kommentoijien kesken uuden vuoden kunniaksi pienen yllärin! :) 
Karina

Arvonnan suoritan to 4.1 klo 20.00 eli osallistumisaikaa on 4.1.2018 klo 19.59 saakka!


62 kommenttia:

  1. Ei onneksi oo.. ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot sitten onnekas! Tai varoivainen puhelimesi kanssa :) Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Puhelin on pudonnut joskus parkettilattialle aiheuttaen pahan äänen, jota mieheni on säikähtänyt. Ei sen pahempaa toistaiseksi.....
    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin! Parketti on onneksi vähän joustavampi kuin kivilattia :D Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Mulla on puhelin kyllä putoillut, mutta tähän mennessä vai lattialle tai kadulle.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, kadulle jos tippuu, voi käydä huonosti! Hyvä ettei pahemmin ole käynyt :) Onnea arvontaan!

      Poista
  4. Ei puhelimelle mutta sen käytössä kylläkin ;)
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Joskus on jäänyt työpaikalle, kotiin, autoon, laukkuun, taskuun. Ei ole haitannut. En ole puhelimen orja.
    merja.hannele1954@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot onnekas, moni ihminen nykyisin on täysin puhelimen orja! Mullakin puhelin liian isossa roolissa, päivä ilman ei tuottanut mitään ongelmaa, mutta kyllä se oli kiva saada takaisin :D Onnea arvontaan!

      Poista
  6. Ei onneksi ole pahempaa vahinkoa käynyt! Pudonnut on monta kertaa mutta taitaa olla kestävää tekoa :)

    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kyllä onnistun tiputtamaan puhelimen useasti mutta eipä ole vielä hajonnu. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa ei ois pudottanut, edes kerran :D Mulla putoaa harva se päivä ja tälläkin hetkellä näytössä aika isot säröt.. onnea arvontaan!

      Poista
  8. Asfaltille kesällä pudotin, näyttö meni uusiksi :( minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut hyvä, että vaan näyttö! Ois voinut pahemminkin käydä :D Onnea arvontaan!

      Poista
  9. En onneksi ole vielä! Tuo tilanne kyllä voisi käydä itsen...
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "vielä" :D pidähän huoli, ettei käykään ;) onnea arvontaan!

      Poista
  10. Uudet sim-kortit saat helposti liikkeestä :) tosin sim kortin vaihto maksaa, ellei sitten vaihto johdu uudesta puhelimesta. Eli kannattaa mainita se syyksi eikä puhelimen katoaminen :P

    Mulle ei ole sattunut mitään, vielä, onneksi. Koputetaan puuta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauli sahas palan lattiasta ja seinästä :D saatiin sellaisella teleskooppipihdellä kaivettua puhelin ulos eli onneksi ei tarvinnut hankkia uusia simejä :) Mut hyvä tietää tämä jatkossa, kiitos! Koputetaan puuta, toivottavasti ei käykään mitään :) onnea arvontaan!

      Poista
  11. Ei isompia ole sattunut, tippunut lattialle ja lohjennut kuori muttei rikki sentään mennyt.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  12. On pudonnut järveen kesällä viimeksi, meni vaihtoon.
    -Appa
    maijamummu1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups! Sukelsitko hakemaan järvestä vai jäikö kalojen ihmeteltäväksi? :D Onnea arvontaan!

      Poista
  13. kuntosalilla juoksumaton alle. nolotti hakea henk.kunta joka joutui soittamaan huoltomiehen paikalle nostamaan maton sivummalle. anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eeei, kohtalontoveri! Voin kuvitella, miten miten tilanne on mennyt :D Onnea arvontaan!

      Poista
  14. ei ole :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Mun puhelin tykkää lähteä itsestään liikkeelle ja onkin monesti tipahtanut lattialle, mutta onneksi on näytönsuoja, esää pahimmilta vaurioilta.
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm, mielenkiintoinen puhelin! Onko se sitten niin liukas? ainakin mun honor8 on liukasta tyyppiä, menee kans itsekseen, minne sattuu, kuten huomattu on :D Onnea arvontaan!

      Poista
  16. Minulla oli puhelin ja vesilasi yöpöydällä vierekkäin. Aamulla heräsin siihen kun 2-vuotias poikani tuli viereeni.. ja tiputti puhelimemi sinne vesilasiin..

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tietenkin! 2v ajatteli, että puhelin pitää pestä :D onnea arvontaan!

      Poista
  17. Kerran limsapullo oli auennut laukussani, ja kännykkä oli kastunut läpimäräksi. Ihme kyllä se toimi edelleen kuivatuksen jälkeen, mutta se ei vielä ollutkaan älypuhelin. Muutaman kerran on puhelin pudonnut lattialle, mutta ei ole silloinkaan hajonnut. Ei siis mitään pahempaa ole sattunut :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohoh, luulis, että limppari ois haitallisempi kuin vaikkapa vesi, kuitenkin happoja yms sisältävä aine. tulee vaan mieleen ne kaikki coca-cola mainokset, joissa pestään pyttyjä ja saadaan nauloista ruoste cokiksen avulla pois :D Onnea arvontaan!

      Poista
  18. Mulla on yks puhelin järvessä ja yhden pelastin lumihangesta, oli tipahtanut taskusta autosta noustessa. Näytön hajoamisista ei sit ees puhuta.. ��

    jenni.m.kettunen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä toinen :* kiitos, kun autoit mua, se puhelin oli siellä, missä olevinaan näin pientä valoa! Saatiin se kyllä ulos, kirjoittelen arvonnan voittopostauksessa kuvineen, että miten :D Onnea arvontaan!

      Poista
  19. Mun puhelimet vaan hajoaa kun pudotan ne. Otan puhelimen käteen ja hups se putoaa, tietysti näyttö alaspäin. Tää tapahtuu ainakin kerran viikossa.
    tanja.lahdenmaki@pp.inet

    VastaaPoista
  20. Eipä onneksi ole vaikka välillä tippuu kyllä lattialle.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kerran puhelin tippui kävellessä ja potkaisin ilmasta puhelimen 5 metrin matkan asfalttia pitkin. Puhelin oli silloin muutaman päivän vanha. Tuli kivat jäljet takakanteen.

    Helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tyttären puhelimen olen pessyt pesukoneessa ja omani tiputin kerran puroon. Sille tyttären kännykälle kävi huonosti, mutta omani sain toimimaan kuivattelun jälkeen.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  23. Ei ole onneksi tapahtunut mitään puhelimelleni. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Oma puhelin ei ole pudonnut sen pahemmin, mutta lapseni puhelin tippui vuosia sitten laskettelurinteeseen, tienkin keskellä pahimpia talvipakkasia. Se löytyi kuukausien päästä lumien sulettua ja ihme kyllä vielä toimii, vaikka oli tullut sulamisvesien huuhtomaksi ja jäänyt latukoneiden allekin varmaan muutaman kerran. Olihan se toki iskunkestävä malli :D Olin kyllä hämmästynyt, kun sain puhelun pohjoisesta. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Itselle ei onneksi ole tapahtunut putoamista kummempaa puhelimen kanssa. :D

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  26. Hukkuu harva se päivä :-)
    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Onpa niitä sattunut. Kerran vein ystäväni puhelimen luullen sitä omakseni, asian tajusin vasta myöhemmin kun tarvitsin puhelinta. Kerran jätin puhelimeni auton katolle ja tuli kunnon ukkoskuuro, ei pitänyt puhelimeni vesisateesta. Kuukausi sitten puhelimeni tippui taskusta juuri kun löin auton oven kunnolla kiinni. Välillä tuntuu, että olen kävelevä katastrofi. Monta kertaa puhelimeni on säästynyt panssarilasin avulla.

    VastaaPoista
  28. himskatti. mulla vanha puhelin viel kun sillä on parempi vauhdissa tekstata. välil tippuu ja menee osiin. paras oli kun dösässä tipahti ja äkkiä piti osat keretä kerään ettei mee pysäkin ohi miljoonaa kilsaa hih

    VastaaPoista
  29. Minäpä pistin uudenkarhean puhelimeni takataskuun. Isäntä ja lapset odottivat autossa, kun minä vielä keräilin viimeisiä reissulle mukaan tulevia tavaroita. Ajattelin käydä vielä wc:ssä ennen autoon ahtautumista. Siinä tohinassa unohtui sitten känny sinne takataskuun... Housuja alas laskiessa, kännykkäni oli jo plomps pytyssä... ja todellakin oli entinen puhelin.

    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  30. Joskus on puhelin tippunut vessanpönttöön, mutta ei mennyt onneksi miksikään :D
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Vuonna 2015 puhelimeni lähti taskuvarkaan matkaan Aasiassa. Tämän jälkeen seuraavan onnistuin muistaakseni hajottamaan omassa käsilaukussani (kyllä, se oli ehkä ja sitten ei). Seuraava taisi pudota vessan lattialle Singaporessa, kaksi seuraavaa ryöstettiin, seuraava hajosi ihan vaan käytössä....Singaporesta tähän viimeisimpään aikaperiodi oli 3 kk. Nyt ollut sama Samsung jo 9 kk käytössä. Halkeillut ja vain kerran hardresetillä tekohengitetty.
    erja_eskelinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. En ole onnistunut hävittämään puhelintani outoihin paikkoihin, mutta sen sijaan olen saanut palasiksi puhelimen, jonka piti kestää suurin piirtein ydinsota. Teki mieli lähettää valmistajalle varoitustarra, että tämä puhelin ei kyllä kestä minua! :D

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihan uusi kännykkä otti ja tippui kaulasta roikkuvasta pussukasta sadevesitynnyriin, kun olin kastelemassa naapurin kukkasia, ja tynnyristä ottaessa vettä. Harmitti.

    VastaaPoista
  34. Ostin joskus 2000-luvun alussa puhelimen, jonka ostamista olin odottanut älyttömän kauan. Kun sitten palasin ostoksilta kotiin, tiputin laukkuni vahingossa maahan ja miten huono tuuri voikaan olla.. Uuden puhelimen näyttö meni tietysti rikki. Käytin sitä kuitenkin sen jälkeen usean vuoden ajan ja yritin olla piittaamatta näistä pienistä säröistä. Ärsytti!

    VastaaPoista
  35. Oma puhelimeni on kans sujahtanut sinne vaihdekepin takana olevan pikkulokeron taakse. Vähän aikaa meni purkaessa lokeron osia että sai puhelimen takaisin :D
    ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Näyttö säröillä taas, ku putosi! markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Monta kertaa pudonnut mitä ihmeellisempiin paikkoihin 😅

    VastaaPoista
  38. Lakkasuolla melko uusi puhelin putosi suo-ojaan etsiessäni taskustani paperia kakkoshätään ... nauruksihan se meni kun tajusin, että saan uuden luurin 😊 helikara@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Pudotin puhelimen kerran reissussa kivilattialle ja hetkeen luulin, että selvisin säikähdyksellä. Seuraavana aamuna puhelimen herätys jäi päälle (eli soi ja soi ja soi) hotellihuoneessa eikä loppua meinannut tulla! Oli kiire aamiaiselle, joten piilotin puhelimen kylpyhuoneeseen lattian likapyyhekasaan, jottei soitto kuuluisi :D :D

    Aamiaisen aikana soitto oli tauonnut. Kuten puhelinkin. Uuden hankinnaksi meni.

    ruusumuumi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Ihmettelin kerran mitä kolinaa kuuluu pesukoneesta niin aloin tukia asiaa tarkemmin ja eiköhän haalarin taskuun jäänyt kännykkä siellä kolissut. Tänä päivänä osaan tarkistaa taskut paljon paremmin.

    peholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  41. Vessanpöntöstä kerran pelastettu...
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Tähänkään päivään mennessä ei ole onneksi kännykän kanssa tapahtunut mitään katastrofaalista :D
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  43. Joo, puhelimeni putosi kerran jotenkin ihmeellisesti vessanpönttöön. En kehdannut kertoa siitä kellekään, vaan kipaisin hissukseen kauppaan ostamaan uuden :D 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Hups, kyllä kuulosti aika hassulta sinun puhelintempaus :)

    Itsellä tippui puhelin hellalla olevan porkkanasosekeiton sekaan kun oli samalla puhelimessa ja ripsasin myllystä suolaa keittoon. Eikös mun tuurilla puhelin tippunut sinne :( Ei toivoa pelastamisessa kun koko mönjä oli niissä pikkuväleissä.
    Sd-kortti ja sim kyllä toimi seuraavassa puhelimessa ihan hyvin :D
    Kyllähän sitten vähän väliä tämä nykyinen tippuilee.

    heli(at)lailanet.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)