torstai 30. lokakuuta 2014

Vila&Elle shoppailuilta


Kävin tänään Joensuussa Iso Myyssä sijaitsevassa Vilassa, Vila&Elle:n jäjestämässä shoppailuillassa ja sain juuri kaiken, mitä olin hakemassakin! Nimittäin kokonaisuuden firman pikkujouluihin, jotka pidetään jo kahden viikon päästä Helsingissä. Juhlista on tulossa ihan mielettömän upeat ja ohjelmaa on pitkin päivää, pitkälle yöhön saakka. Näinpä tarvitsin uuden mekon (tottakai), sillä pitkä iltamekko, jonka suunnittelin laittavani päälle ei oikein sovi klo 14 alkavaan tilaisuuteen.


Vilassa oli klo 18-20 välisenä aikana tarjolla Black Towerin uutta kuohuvaa, sydänkarkkeja ja -20% alennus liikkeen kaikista tuotteista. Mulle se oli ihan hyvä juttu, sillä liikkeestä ostin mekon lisäksi bleiserin, kaulakorun ja sukkahousut. Nyt on asukriisi ratkaistu ja asusteetkin hankittu :)



Vila on Vero Modan lisäksi ainut liike, josta yleensä löydän aina jotain. Hinnat on mielestäni hyvin samankaltaiset kummassakin liikkeessä, Ei liian kallista, muttei ihan halpaakaan. Mulla on joitakin Vilan yläosia ja olen ollut niihin tyytyväinen. Toivottavasti mekko ja bleiseri kestävät kovan juhlimisen!


Asuun sopivat kengät löysin Mekasta. Siellä oli sopivasti konkurssiloppuunmyynti ja kuudenkympin kengät lähtivät parilla kympillä. "Säästöjä" siis tuli joka paikasta, jos niin haluaa ajatella. Uudet korkkartikin oli ihan oikea pakko ostaa, sillä kaikki edelliset ovat ihan liian korkeakoroisia ja mun jalat eivät yksnkertaisesti kestä enää korkeita korkoja, vaikka kuinka niitä tykkäisin pitää! Surullista.


Pikkujoulukausi strattaa pikkuhiljaa todenteolla. Parin viikon päästä omat, siitä parin viikon päästä miehen työpaikan ja sitten onkin jo Joulu. Ihana rauhallinen Joulu - juhlapäivä, josta en ole aiemmin juuri koskaan edes välittänyt, mutta josta on perheen myötä tullut ihana päivä.

                         Onko teillä pikkujouluja tiedossa? Riittääkö yhdet vai käyttekö useissa? 

                                                                               Karina

2 kommenttia:

  1. Asukuvaa kehiin!
    Mulla ei ole ollut pitkään aikaan pikkujouluja, aika monet yritykset ei enää järjestä niitä. Miehelläkään ei ole ollut. Olisi kiva kyllä vähän tälläytyä. Mut ehkä mennään pitämään omat pienimuotoiset pikkujoulut jonnekin ravintolaan jos saadaan vaan lapsenvahti. Sekin riittää tässä elämäntilanteessa, kun ei ole niin hirveästi energiaa mihinkään villimpään bailaamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asukuva tulee sitten juhlien jälkeen ;) jotka on jo nyt perjantaina!!!! odotan!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)