sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Vauvan kanssa matkustavan MUST HAVE.

Mainitsinkin jo aikaisemmin saaneeni Babylandilta* kivan paketin ennen matkaamme. Paketti sisälsi heidän kokoaman matkustamista helpottavan kokonaisuuden. Yksi tuote on ollut tähän asti ylitse kaiken: Chiccon taitettava hoitoalusta*.



Meidän yhteinen taival alkoi jo Joensuun lentokentällä portin lähellä olevasta vessasta. Siellä ei ollut minkäänlaista hoitopöytää saatikaan alustaa. Onneks Alex oli vielä niin pieni, että sain hänet kätevästi Chiccon hoitoalustan päälle lavuaarin viereen. 

Siitä hetkestä lähtien alusta on kulkenut joka ikisessä paikassa mukana. Se on käytössä myös kotona lähes jokaisessa vaipan vaihdossa. Chiccon hoitoalustassa on taskut vaipoille ja vaippapyyhkeille. Se on tosiaan kokoontaitettava ja pinta on helppo puhdistaa, sillä se on vettä hylkivä! Värivaihtoehtoina on liila, harmaa, punainen ja sininen. Meillä on liila ja se sopii meidän tavaroihin oikein hyvin :)


Olen huomannut täällä yleisissä vessoissa, että kaikilla on jonkilainen taitettava hoitoalusta aina alla ja onhan se tottakai huomattavasti hygieenisempaa kuin pelkkä harso, kuten olin alunperin suunnitellut. Vaipat ja pyllypyyhkeetkin kulkee kätevästi mukana, kunhan muistaa aina täydentää vaippataskua!

 Täydet pointsit Babylandille loistavasta valinnasta, me rakastamme tätä!


Alusta mahtuu hyvin käsilaukkuun ja matkustaessamme tänne minulla olikin pelkkä Michael Korsin Hamilton laukku, joka toimi niin hoitolaukkuna kuin minun henkilökohtaisten tavaroiden laukkuna. Täällä Espanjassa en kanna laukkua ollenkaan mukana ja hoitoalusta sujahtaa aina tuplavaunujen alakoriin :) Todellinen MUST HAVE matkoilla!

*Chiccon taitettava hoitoalusta saatu Babylandilta, mainoslinkki

Karina

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kyllä kätevältä! Tuollainen olisi hyvä monesti ihan kaupunkikäytössäkin, kun monessa paikassa lastenhoitohuoneet on mitä on - tai sellaista ei ole ollenkaan. Itse oon ainakin välillä joutunut vaihtamaan vauvan vaippaa ties minkälaisissa olosuhteissa ja kaikenlaisilla virityksillä jos hoitopöytää ei ole. Tällainen pelastaisi monet hetket :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)