lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kevättä odotellessa!

Vappu lähestyy ja meillä on vieläkin pihamaalla lunta. Ajattelin, että nyt olisi hyvä sauma haravoida lehtiä nurmelta, mutta haravoinkin lunta, jotta se sulaisi vähän nopeammin pois alta. Milloin pääsemme nauttimaan keväästä? Valolla  ja lämmöllä on kuitenkin niin iso merkitys vireystasossa.


Vireystasosta puheenollen, sain viime viikolla ladattua akkuja aika hyvin, sillä äitini oli meillä sunnuntai-illasta perjantaiaamuun. Sain tulla kotiin, jossa odotti hyvä ruoka, pestyt pyykit ja iloiset lapset. "Miun mummi" hoki Alex koko ajan. Ihana nähdä, miten läheiset välit perheelläni on lasten kanssa. Toivottavasti äiti tulee pian taas uudestaan.

Muuten viikko oli perus työviikko. Liikkumisista olen myös onnistunut pitämään kiinni: maanantaina kävimme äitini kanssa 6,6 km kävelylenkillä, tiistaina salilla, torstaina aamulla salilla ja illalla 6,5km kävelylenkillä ja nyt lauantaina on tarkoitus käydä illalla lenkillä, kunhan mies tulee töistä kotiin. Paino ei ole tippunut mihinkään, mutta kiinteytymistä on pikkuisen havaittavissa. Työhousut eivät purista vatsan kohdalta enää yhtä paljon ja vartalonmyöteisiä mekkojakin pystyn käyttämään paremmalla itsevarmuudella.

Toukokuusta on tulossa kaikin tavoin mielenkiintoinen. Edessä on mm. toimiston grilli-ilta, muutaman päivän pituinen matka Helsinkiin, viikko lasten kanssa keskenämme, koska mies lähtee ystävänsä kanssa Turkkiin lomalle, Äitienpäivä, johon suunniteltiin HopLopia ja ravintolaa, mun 31v synttärit sekä perinteiset aikuisten kesken pidettävät Kesäkauden avajaiset, jolloin grillataan, nautitaan paljusta, hyvästä ruoasta, juomasta ja ystävistä. Ja tottakai 12.5 olen nenä kiinni telkkarissa, koska Euroviisut! Oon ollut jo ihan pienestä lähtien suuri fani. Tapahtumarikas kuukausi kaikenkaikkiaan, en malta odottaa!

Kesälomareissujakin on tullut varailtua, mutta niistä myöhemmin! Gdanskiin ollaan 5 yöksi menossa koko perheenä. Vaikka huoneistohotelli on jo varattu, otan mielelläni suosituksia majoituksista sekä kaupungista muutenkin vastaan :)

Aurinkoista viikonloppua <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)