Väsyneen päiväkirja: Mitä nyt kuuluu?

Pitkästä aikaa alan olemaan enemmän oma itseni. Tämä on toki monen eri muutoksen aiheuttama positiivinen reaktio: vaikka edellisestä työpaikastani tykkäsinkin, on nykyinen ollut henkisesti huomattavasti helpompi eikä esimerkiksi toimeentulosta tarvitse samalla tavalla stressata, kun on kiinteä kuukausipalkka. Myös Alexin imetys loppui syksyllä ja oma hormonitoiminta on palautunut ennalleen. Kaipaan hellyyttä ja vaikkapa mieheni kosketusta ihan eri tavalla kuin imetyksien aikana. Silloin koin saavani kaiken läheisyyden lapsista enkä oikein halunut mitään tai oikeastaan ketään.

Työpaikan vaihdon lisäksi ja saatuani tietää matalasta ferritiinistä aloin syömään säännöllisesti rautalisää ja käytyäni tammikuussa kontrollissa, yllätyin positiivisesti, miten nopeasti luku lähti nousuun. Väsymys ja voimattomuus eivät tietenkään sormia napsauttamalla hävinneet enkä koe vieläkään olevani elämäni kunnossa, mutta vihdoin olen saanut liikkumisen taas osaksi arkea. Tämän uskallan nyt ihan ääneen julistaa, sillä nyt alkoi neljäs viikko säännöllistä liikkumista. Pyrin käymään 2 kertaa viikossa salilla, 3 kertaa kävelylenkeillä sekä pitämään 2 lepopäivää. Esimerkiksi viime viikkoni näytti tältä (vaikkakin lepopäiviä tuli migreenin vuoksi tavallista enemmän):

ma 25.3 Kävelylenkki 8,2 km 1h 15min

ti 26.3 Kuntosali, 60min

ke 27.3 lepopäivä

to 28.3 lepo/migreenipäivä

pe 29.3 lepo/migreenipäivä

la 30.3 kävelylenkki 4,23km, 45min + kotitreeni

su 31.3 kävelylenkki 10,24 km, 1h 30min

ja tämä viikko on alkanut:

ma 1.4 salilla Crosstrainerilla 30 min + vatsatreeni

ti 2.4 kuntosali 45 min (7min kuntopyörä, 3 min soutulaite, kyykky, jalkaprässi, jalannosto sivuttain, penkkipunnerrus, ylätalja, pystypunnerus sekä vatsat ja kyljet. Kaikkia sarjoja joko 15-15-10-10 tai 15-10-10).

Huomenna olisi periaatteessa lepopäivä, mutta loppuviikosta on niin paljon muuttujia, että näillä näkymin sekä pe että la ja pahimmassa tapauksessa vielä sunnuntaikin jäävät ilman urheilusuoritusta, joten menen huomenna lenkille ja torstaina salille.

Niin kuin jo ylempänä kirjoitin, pitkästä aikaa minä alan olla enemmän oma itseni ja kaikista parasta tässä on se, että urheileminen ja ennen kaikkea liikkuminen tulevat täysin omasta tahdostani. En mene lenkille, koska mun pitää mennä, menen koska minä haluan. Olin kadottanut sen euforisen tunteen, mikä suorituksen jälkeen tulee useammaksi vuodeksi ja nyt vihdoin alan saamaan samoja fiiliksiä kuin ennen vanhaan.

/viime viikon lauantaina kaivoin varastosta ikivanhat tuplarattaat esiin ja kävin reilun 4km kävelyllä. Kyllä oli kädet hapoilla, kun työnsin 40kiloa lapsia loskassa./

Täysin en kuitenkaan ole väsymyksestä/uupumuksesta toipunut ja aika ajoin olen iltaisin hyvin poikki. En ihan samalla tavalla kuin syksyllä, sillä nyt jaksan laittaa ruokaa, pestä pyykkejä ja leikkiä lasten kanssa, mutta silti tunnen sen saman tunteen aika ajoin – ei ole voimia mihinkään. Silloin pyrin ottamaan lepohetken, pienet päikkärit tai olen ihan vaan tekemättä mitään. Sillä kokemuksesta tiedän, että kun painaa täysillä, vaikka keho on eri mieltä, ei hyvää seuraa.

En tiedä, ehkä tämä on myös tätä kevään ja valoisuuden aikaa – aurinko saa hymyn huuliin, vai onko se todella sitä, että varastorauta alkaa kerryttämään tavaraa itseensä? Joka tapauksessa on ihanaa nauttia taas elämästä ja siitä, ettei koko ajan tarvii miettiä missä ja milloin voin laittaa silmät kiinni.

Oikein ihanaa alkanutta huhtikuuta sekä kevättä jokaiselle!

Karina