keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Arki yhden vs arki kahden lapsen kanssa.

Esikoisen saaminen muuttaa elämäsi tavalla, jota et olisi voinut kuvitellakaan. Mutta, miten elämä muuttuu, kun saat toisen lapsen? Esikoisen aikaan kaikki on uutta, kysymysmerkkejä nousee päästä vähän väliä. Kasvaako lapseni normaalisti, mikä tämä näppy on? Miksi kakka onkin vihreää? Apua, ulkona on -1`C, mitä puen päälle? Milloin ratasosa käyttöön? Mikä ihmeen vauvapulkka? Tiheän imunkaudet? Iltahulinat? 

Oltuani nyt 4 kuukautta kahden äiti, olen huomannut tietynlaiset muutokset:

Yhden lapsen kanssa olin aina joka paikasta myöhässä. Kahden kanssa olen maksimissaan 10 min myöhässä. Johtuu siitä, että Alexin vatsa alkaa toimimaan lähestulkoot aina silloin, kun olen pakannut hänet turvakaukaloon ja ollaan jo ulko-ovella.

Yhden lapsen kanssa Google oli ahkerassa käytössä. Karstan hoito, rintojen huolto, vauvan kehitys.
Toisen kohdalla sitä jo muistaa ja tietää.

Ensimmäisen kohdalla otin vähän väliä selvää, mitä 1kk, 2kk, 3 kk, 4kk jne ikäisen vauvan tulisi jo "osata". Toisen kohdalla en stressaa näistä ollenkaan enkä muista tarkistaneeni kyseisiä listauksia kertaakaan. Vauvat kehittyy ja kasvaa yksilöinä, joten sellainen on turhaa. Jonkun pikkuinen kääntyy selältä mahalleen 3 kk ikäisenä, toisen lähemmäs 5 kk ikäisenä, so what? Yhtä varmasti he osaavat pamauttaa huoneensa oven kiinni 15-vuotiana.

Ensimmäisen kohdalla pakkasin hoitolaukun aina liian täyteen. Parin tunnin kaupungilla käynnille oli varattu ainakin 8 vaippaa, kolme harsoa, varavaatteet sekä varavaatteiden varavaatteet. Liivinsuojia itselleni (ihan kuin ne tissit vuotais itsekseen tyhjäksi heti kun menen ihmisten ilmoille). 
Toisen kohdalla en edes käytä hoitolaukkua. Hoitoalusta, pari vaippaa, pyllypyyhepaketti, yksi harso sekä yhdet varavaatteet mahtuvat oikein hyvin käsilaukkuuni. 

Yhden lapsen kanssa kotona oleminen oli jotenkin raskasta. Mitään ei saanut aikaseksi. Kaaos kasvoi joka huoneessa, harsoja oli joka nurkassa, ruoan laittaminen vaikeaa.
Kahden kanssa tämä ei ole enää vaihtoehtona, koska sille ensimmäiselle lapselle on tarjottava päivittäin oikeatakin ruokaa. Huoneita ja keittiötä ei voi jättää kaaokseen, koska en halua, että lapseni kasvaa epäsiistissä ympäristössä.

Yhden lapsen kanssa join kahvini aina kylmänä, ruokani silloin kun muistin ja ehdin. Kylmänä tottakai. 
Kahden kanssa olen joka päivä syönyt lämmintä ruokaa ja juon kahvin/teen kuumana. Ehkä sitä osaa nyt ajoittaa asiat paremmin?

Yhden kanssa sitä ehti makoilemaan sohvalla imettäen ja sarjoja katsellen. Kahden kanssa? Haha, ei tule kuuloonkaan. Imettäminen tapahtuu esikoisen syödessä tai esikoiselle satua lukiessa, toisella kädellä piirtäessä.

Kun esikoinen heräili yöllä usein ja aamulla olo oli vähintäänkin rekan alle jäänyt, oli aamulla helppo tissitainuttaa hänet uneen ja nukkua itsekin vaikka puolille päivin. Kahden kanssa voit unohtaa pitkät aamu-unet. Kun energinen esikoinen herää klo 7 aamulla, hän ei kysele, haluaisitko äiti vielä nukkua, kun jouduit heräämään yöllä niin monta kertaa. Mitä jos nukuttais vielä 4 tuntia? Ehei, hän alkaa vinkumaan, että haluaa herätä, hänellä on TOSI kova nälkä, pissahätä, jne.

Ensimmäisen lapsen kohdalla kuvaat lasta vähän väliä. Aaww söpö ilme, nyt se pöristlee, söpö body, ihana hymy, kädet ihanasti. Toisen kohdalla havahdut siihen, että joka kuukaus otettavat kuvat on viimeksi otettu kaks kuukautta sitten. 

Ensimmäisen lapsen kohdalla mietit, miten rankkaa se vauva-arki onkaan. Et yhtään osannut kuvitella, että se on juuri sellaista mitä on. Kahden kanssa muistelet kaiholla, miten helppoa se olikaan kun oli vain yksi lapsi. 

Yhden lapsen vanhempana rakastat vain yhtä lasta. Kahden lapsen vanhemapana rakkautesi vaan kasvaa ja joskus tuntuu siltä, että sitä rakkautta on lapsia kohtaan niin paljon, että se pursuaa kainaloista ja paidonhelmoista ulos <3

18 kommenttia:

  1. Ah, realismia. Voi mitä onkaan tiedossa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole yhtään niin paha, mitä jotkut väittää! :D riippuu tosin vauvasta :)

      Poista
  2. Tämä oli aivan ihana <3 Ja tavallaan toivottavasti totuudenmukainen.. Yhden lapsen kanssa äitiysloma on kulunut vähän omin ehdoin, kun meillä vauva ei pomputa minua juuri lainkaan. Liian helppo lapsi. Morkkis äidillä. Sarjat koluttu läpi. Olo saamaton. Odotan sitä kun kaksi lasta pakottaa vähän aktivoitumaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tia! Kiva, kun eksyit blogiini :) Mulla oli kans helppo esikoinen.. oli, nyt on vaativa 2,5v, huh, Onneks Alex on vielä helpompi mitä Olivia oli !

      Poista
  3. Ihana kirjoitus! Minua jo valmiiksi pelottaa mitä se arki kahden kanssa olisikaan. Yhden kanssa kun välillä tuntui että päivät matelee ja on tylsää. Sellaista tuskin on enää kun on vauva ja taapero 😂

    VastaaPoista
  4. Hahha mua niin nauratti toi hoitolaukku-kohta! Siis mulla on aina just joku 8 vaippaa mukana ja kaikki mahdollinen... Yleensä pärjää hyvin yhdellä :D hyvä postaus kyllä! Sitä seuraavaa odotellessa, toivottavasti... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sitä varmaan varautuu kunnon paskamyrskyyn - kirjaimellisesti :D toivottavasti teille toinen vielä suodaan <3 pitikin kommentoida sulle, että teillä on ihanat tatuoinnit miehesi kanssa mutta unohdin :)

      Poista
  5. Hahah tuttuja juttuja! :) muuten samaa mutta kahvit ehdin juomaan jo toista kertaa mikrossa lämmitettynä ja ruuaksi ehtii syömään ehkä ne esikoisen jämät... ja mikä siivous?! 😆

    VastaaPoista
  6. Hahah tuttuja juttuja! :) muuten samaa mutta kahvit ehdin juomaan jo toista kertaa mikrossa lämmitettynä ja ruuaksi ehtii syömään ehkä ne esikoisen jämät... ja mikä siivous?! 😆

    VastaaPoista
  7. Tutulta kuulostaa! Itse olen kotona nyt 2v:n ja 4kk-ikäisten lasten kanssa, joten aika samoissa vesissä uidaan :D
    -Tiina

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)