torstai 19. marraskuuta 2015

Ekologiset joululahjaVINKIT.

Joko te olette hankkineet joululahjoja? Meidän perhe ei vielä ole, mutta pikkuhiljaa täytyy aktivoitua tällä saralla. Meidän joulun suunnitelmat ja kokoonpano ovat vielä täysin auki, joten en ole voinut hankkia lahjoja Espanjastakaan, kun en tiedä kenelle olisi pitänyt ostaa! Omalle miehelleni ja lapsilleni toki, kunhan keksin mitä! Olivialle olen itse asiassa muutaman vaatteen ostanutkin, enpäs muistanutkaan! Mulla on jouluostoshysterian kanssa hieman ristiriitaiset tunteet. Nimittäin haluan antaa lapsille lahjoja, mutta kohtuus kaikessa. Ei kahdeksaa eri pakettia ja puolet niistä kuukauden päästä roskiin.

Ostettuani Olivialle esimerkiksi puisia leluja, olen muuttanut ajatusmaailmaani ekologisempaan suuntaan tässä asiassa. Kaikkihan lähti siitä, kun joskus kesällä sain valita Ekokiva.fi verkkokaupasta meille lelun ja valitsin tämän kassakoneen:


Sen jälkeen meille ilmestyi puisia herkkuja, muffinseja, jäätelöitä jne. Aloin suosimaan puuta muovin sijaan. Puiset lelut kestävät paremmin, ovat kauniimmat ja jos jälleenmyyntiarvoa ajattelee, niin myös arvokkaammat myydä eteenpäin juurikin kestävyyden vuoksi. Niinpä otin Ekokivaan yhteyttä ja kysyin, voisinko tehdä heidän tuotteistaan teille joululahjavinkkikollaasin! Ekokivan Annika ilahtui yhteydenotostani ja lupasi mulle joululuhjan siitä hyvästä :) Listasin lahjaideoita vauvoille, alle 2-vuotiaille,  yli 2-vuotiaille ja vielä aikuisillekin!

Oletko hankkimassa lahjaa yli 2-vuotiaalle? Tässä minun suosikit:



Esimerkiksi juna-radan viereen voisi ostaa nosturin seisoskelemaan!


Torninosturi (2v+, 41,30e)

Kalastuspeli (3v.+, 20,60e)

Värikäs palapelikissa, jossa yhdistyvät palapeli, värien opettelu sekä numeroiden opettelu! (19,40e)

Bambuauto (22,90e) Enpä ole aikaisemmin näin hienoa puista autoa nähnyt! 


15-osanen brunssilautanen (21,70e)



Alle 2-vuotiaalle:

Myrkyttömät kylpylelut - mereneläimet (18kk+, 29,80e) 
Ainakin kaikki mun tuntemat lapset rakastaa vesileikkejä!


Vauva-auto (6kk+, 14,80e)

Pinotusmukit kierrätetystä muovista (6kk+, 18,30e)


Vauvalle:

Jos haluat pelata varman päälle, niin tämä ilahduttaa vauvaa ihan varmasti - Sophie kirahvi

(Nyt tarjouksessa 20,60e, normaalisti 27,50e)


Helistin vaunuihin (20,60e)


Vauvan starttilaatikko (45,90e)  sis. luonnonkumitutin, 120 ml lasituttipullo luonnonkumitutilla, tutinpidiken puuketjulla, ruokalappu luomupuuvillasta, pururengas luonnonkumista ja luonnonsaippua. 


Aikuisille:

Mulla itselläni on yksi pullo ja se on suuressa käytössä. Otin sen jopa Espanjaan mukaan! Äidilläni on näitä pulloja kolme, hän harrastaa golfia ja tykkää juoda kentällä veden makuista, ei muovin makuista vettä.

Lasinen ruokalaatikko  (0,5l, 27,50e)
Tästäkin minulla on omakohtaista kokemusta, ollaan nimittäin vaihdettu lähes kaikki muovilaatikot kotonamme lasisiksi. Ruoka säilyy niissä huomaattavasti paremmin. Ennenkaikkea vihreä salaatti on tuoreen näköinen vielä kolmantena päivänä leikkaamisesta! 

Mehiläisvahakynttilä (16e, norm.20,60e)


Ekokivalla on niin paljon kivoja tavaroita myynnissä, etten millään pysty lopettamaan tätä listaa. Suosittelen aidosti lämpimästi kurkkaamaan kyseiseen verkkokauppaan, sieltä löytyy leluja, joiden olemassaolosta sinulla ei ole ollut aavistustakaan!

Vai tiestikö, että on olemassa tälläisiäkin?

Happy Mais linna (27,50e)

Happy Mais on uusi, luova lelu joka on ympäristöystävällinen kaikin tavoin. Materiaali Mater-Bi on tehty maissitärkkelyksestä. Se on biologisesti hajoava. Värjätty miedoilla ja turvallisilla ruokaväreillä.

Kosteuta palat vähällä vedellä niin ne liimaantuvat toisiinsa. Voit leikata, muotoilla ja laittaa palat yhteen kuinka haluat.



Toivottavasti saitte näistä hyviä vinkkejä! Mun pitäisi vielä päättää, mitä tilaan meille :)

Linkkien avaamisesta en hyödy.

Karina






8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Siitä vaan tilaamaan parhaimpia ;) Mä ainakin aion ulkoistaa joulushoppailun tänä vuonna verkkokauppoihin, ei tarvii ihmismassassa seikkailla kahden pienen kanssa!

      Poista
  2. Kiva postaus! Mun mielestä olit poiminut ihania ideoita, ja toisaalta olisi hauskaa jos olis joku pieni kenelle ostaa noita lahjaksi :') Noi aikuisille suunnatut lahjat oli ihania! Nettisivuja tutkiessa huomasin että toi kynttilän hinta on siellä eri kuin tässä sun postauksessa (nettisivuilla 16e). :) Toi lasinen ruokalaatikko kiinnosti myös, mutta mua vähän jännittää, onko se tarpeeksi kestävä mun käyttöön vai meneekö rikki jo pienestäkin osumasta.

    aavistusonnea.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jenna, kiitos kommentistasi ja hyvästä huomiosta! Mulla on luultavasti jäänyt jokin muu tuote selaimeen auki ja olen napannut siitä väärän hinnan. Nyt on muokattu myös kuvan alle :)
      Meillä on kaikki lasivuoat kestäneet tosi hyvin, en ole kyllä kolhinut niitä, mutta peruskäyttöä, astianpesukonetta yms kestää hyvin! :) Kiva, että tykkäsit postauksesta!

      Poista
  3. Tuo ruokasetti ois varmasti hitti meidän pienelle kokille, oonmiettiny kans että osaisinko ite ommella jotain tuonsuuntaista. Virkatut ja neulotut ois kivoja mutta niiden tekemiseen ei minun kädet enää taivu. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi mieluisia! Olivia rakastaa kans kaikki ruokajuttuja :)

      Poista
  4. Olipa hyvä vinkki. Toi kissa lähtee kyllä pukinkonttiin N:lle, se rakastaa numeroita ja palapelejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva olla "avuksi" :) mä taidan kans tilata Olivialle tuon! Kätevästi yhdistyy kolme asiaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)