Uusia kuvioita ja muotoja.

Valkoisen paperin syndrooma. Tuijotan koneen ruutua, pää pursuaa ideoita, otsikot vilahtavat silmissäni, mutta en saa tekstiä sisältäni ulos. Milloin kirjoittamisesta on tullut minulle näin vaikeaa? Mulla on niin ikävä blogia, kirjoittamista, vuorovaikutusta lukijoiden kanssa, kaikkea mitä tämä oli parhaimmillaan! Ja nyt kun lapset muovailevat ja minulla on hetki aikaa keskittyä kirjoittamiseen, olen täysin lukossa.

Huomasin, että olin aloittanut yhden tekstin kirjoittamisen pari viikkoa sitten. Olin lisännyt jopa kuvankin tekstiin. Mutta sitten homma keskeytyi ja teksti unohtui luonnoksiin. Sinne luonnoksiin on itse asiassa kerääntynyt jo aikamoinen kasa keskeneräisiä ajatuksia, tekstejä, haasteita ja kuvakollaaseja. Kun joku jää kesken, ei myöhemmin tunnu enää ajankohtaiselta julkaista menneitä asioita.

Täällä todellisessa elämässä on tapahtunut taas paljon kaikenlaista. Minut valittiin uuteen työtehtävään ja olen viimeisen kuukauden ajan ollut kouluttautumassa uusiin tehtäviin. Siirryin henkilöasiakaspuolelta yrityspuolelle ja olen todella innossani tästä mahdollisuudesta sekä kaikesta, mitä työ tuo tullessaan. 

Rautalisän syöminen on auttanut minua jaksamaan paremmin ja olen vihdoin lisännyt liikuntaa elämässäni! Tuntuu hyvältä, että työpäivän jälkeen jaksaa käydä lenkillä! Esimerkiksi vielä viime keväänä en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin jaksanut tehdä yhtään mitään työpäivän jälkeen. Nyt odotan jo hetkeä, että tulen kotiin, vaihdan vaatteet ja käyn ulkoilemassa. Ja ensi viikosta lähtien alan käymään myös salilla, en malta odottaa!

Melkein hävetti, kun huomasin SportsTrackerista, että olin käynyt viimeksi lenkillä 5 kuukautta sitten. Mutta minkäs sille teet: pääasia, että nyt käyn taas. 

Moni luulee, että mun ylimääräiset kilot johtuvat toisesta lapsesta, mutta todellisuushan on se, että olen kerännyt nämä ihan itse eikä lapsilla ole mitään osuutta tähän. Facebook muistutti minua tänään 5 vuoden takaisesta kuvasta:

Tämä kuva aiheuttaa minussa sekä hyviä, että huonoja tuntemuksia. Huonoja siksi, että minusta tuntuu pahalta, miten olen päästänyt itseni niin huonoon kuntoon, mitä nyt olen. Tuntuu, etten varmaan ikinä pääse enää tuohon pisteeseen, mitä kuvassa olen. Olivia oli silloin 1-vuotias ja minun treenimotivaatio oli huipussaan. Mulla oli silloin FitMom projekti menossa, vanhoja postauksia löytyy fitmom tägin alta. Mutta toisaalta, kuten jo sanoin, kuva aiheuttaa myös hyviä tuntemuksia: jos olen pystynyt silloin tähän, niin miksi en pystyisi nyt? Työtähän se vaatii, mutta niin vaati silloinkin. Edelleen minulla on kaikki mahdollisuudet treenata itseni hyvään kuntoon.

Yhteenvetona: minulla menee nyt  todella paljon paremmin kuin vuosi sitten, kun olin uupunut, väsynyt, epätietoinen tulevaisuudesta, epävarma kaikesta. Nyt olen huomattavasti vahvempi, itsevarmempi tulevan suhteen, motivoituneempi ja ennen kaikkea, minulla on enemmän paukkuja, koska ferritiinikin on noussut kohisten.

Ihanaa viikonloppua, ehkäpä minäkin tästä rohkaistun avaamaan koneen taas useammin auki :)

Karina

Väsyneen päiväkirja: Matala ferritiini.

Helou, tein taas reilun kuukauden mittaisen katoamistempun. Kaikkeen on tosin omat syynsä. Suurimpana se, että aloitin kuukausi sitten uudessa työpaikassa! Arkirytmi muuttui taas kerran hyvin säännölliseksi ja omaa aikaa en ole osannut juurikaan ottaa. Työaikani ovat olleet sellaisia, että lähdemme lasten kanssa aamuisin kotoa klo 7.50 ja mieheni hakee lapset klo 17, itse tulen kotiin 17.30. Yhdeksään mennessä yritän olla jo nukkumassa, joten illat menee hyvinkin nopeasti lasten ja ruoanlaiton parissa. 

Teen myös ainakin loppuvuoteen saakka keikkahommia yökerhossa ja isommissa tapahtumissa (esim. Joensuun Areenalla). Yövuoroja minulla on joko pe tai la ja niitäkin esim. tässä kuussa vain 2, joten liian ylikuormittunut en missään nimessä ole. Marras - ja joulukuusta uskoisin tulevan kiireisempiä, koska pikkujoulukausi starttailee jo. 2 keikkaa on jo sovittu heti marraskuun ekalle viikonlopulle.

Uudessa työpaikassa olen viihtynyt todella hyvin ja tykkään kyllä todella paljon. Kuukausipalkka, säännölliset työajat, mukavat työkaverit, iso talo, etenemismahdollisuudet yms. Menen töihin iloisena ja palaan töistä iloisena, ihan huippua! 

Noin kuukausi sitten kävin myös mittauttamassa ferrittiiniarvoni ja aloitin lisäraudan syömisen. Joidenkin lähteiden mukaan naisen optimi arvo olisi 70-100. Minun arvoni oli 16, joten aika alakantissa ollaan, vaikkakin lääkärin mielestä "olen viitearvojen sisällä, ne kun ovat 13-150" eli kaikki ok. Pienen keskustelun jälkeen, jossa pyysin lääkäriä katsomaan viime kevään uupumushistoriani sekä kaikki muut oireet, jotka viittaavat raudanpuutteeseen ilman anemiaa, sain hänetkin myöntämään, että kyllähän tuo arvo on matala, ei siitä mihinkään pääse. Syön nyt päivittäin rautaa ja tammikuussa minulla on kontrolliaika, onko rauta lähtenyt imeytymään ja ferritiini kohoamaan vai pitääkö tutkia tarkemmin, mistä puutostila johtuu.

Psykologisesti minulle oli suuri helpotus saada noin matala arvo, koska sain siitä itselleni syyn, miksi olin jo keväällä totaalisen väsynyt ja uupunut, miksi Espanjassa vietin 75% ajasta sängyssä ja miksi en jaksanut kotona tehdä mitään ylimääräistä. Hyvä, jos pakollisiakaan.

Muuten meillä menee hyvin, arki rullaa, perhekalenteri on kovassa käytössä, että saadaan kaikki synkronoitua keskenään. Otettiin käyttöön myös FamCal sovellus, johon päästään miehen kanssa kummatkin omilta puhelimilta tekemään merkkauksia kalenteriin, heti kun joku uusi meno tai työjuttu tulee tietoon. Ja niitähän tulee!

Hyvää syksyä kaikille, kirjoittelen taas, kun sopiva hetki löytyy :)

ps. Projekti20 elää nyt omaa elämäänsä, en ole käynyt vaa´aall kuukauteen, joten tehdään tarkistus vasta kun siltä tuntuu.

Karina