tiistai 4. joulukuuta 2012

Rv 26+1 = väsymystä ja flunssaa

Viime viikko meni hurjan nopeasti töitä tehdessä. Tällekin päivälle oli tärkeitä asiakastapaamisia sovittu. Mutta kaikki ei menekään aina niin kuin suunnittelee. Olen nyt kotona, toista päivää, flunssaa sairastaen.
Viikonloppuhan oli mahtava, lauantaina nukuttiin pitkään, syötiin aamupalaa pitkään, shoppailtiin kaupungilla, laittauduttiin hotellihuoneessa ja juhlittiin Saulin työpaikan pikkujouluja reilun 100 hengen porukalla. Mulla oli huippuhauskaa! Parhaat åikkujoulut tähän asti! Uskaldauduin jopa jatkoille baariin muutamaksi tunniksi, sillä maha on vieläkin sen verran pieni, että oikealla vaatevalinnalla sitä ei edes välttämättä huomaa :)

Sunnuntaikin oli vielä kiva. Mutta maanantaina heräsinkin pää täynnä räkää, aivot jossakin pumpulitunnellissa. Raajat painoivat jokainen 100kg enkä kyennyt edes sängystä ylös :/ väsytti aivan kamalasti. VÄSYMYS alkoi oikeastaan jo viime viikolla, ja jatkuu yhä vain. Kävinkin tänään verikokeissa, katsotaan kilpirauhasen arvot ja normi verikuva, saa nähä miten pahasta hemoglobini on laskenut.


Päätin myös eilen, että otan sittenkin influessarokotteen, mitä te muut odottajat olette tehneet asian suhteen? En ole rokotteiden fani, mutta nyt olisikin ajateltavaa pikkuista..en tiedä, hankala päätös.

3 kommenttia:

  1. Tuosta rokotteesta. Itse kans menin ihan sekaisin kun rupesin ajattelemaan että uskallanko ottaa vai en. Aiemmin kun ei ollut raskaana, olisin varmasti ottanutkin. Mutta nyt tuli mieleen vain narkolepsia tarinat ja muut. Soitin sitten ystävälle joka sattuu olemaa kätilö. Hän sanoi että jotku jotka ottaa rokotteen, ovat silti saaneet influenssan ja ne jotka eivät ottaneet, eivät ole saaneet. Että se on niin henkilökohtaista että ei se takaa mitää se rokote. Joten tulin siihen tulokseen että en ota kun en tiedä mitä minuun pistetää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samat ajatukset on täällä. Päätin ensin että en ota. No, mies sanoi eilen että hänen mielestään mun pitäs ottaa. Sanoin et ok. Tänään juttelin äitini kanssa ja olen taas "en ota" kannalla. Ja nyt vielä sun kommentti vahvistaa tätä päätöstä. Täytyy varmaan tehdä niin miltä itsestään sisimmässään tuntuu ja se tunne on vahvasti "ei, kiitos" kannalla.

      Poista
    2. Kiitos hyvästä blogista. Itsellä 17.viikko odotusta menossa:-) Mä olen sitä mieltä, että kun terveydenhuollon ammattilaiset tutkimustietoon perustuen suosittelevat influessarokotetta raskaana oleville, niin silloin se kannattaa ilman muuta ottaa ( eikä miettiä, että "miltä musta tuntuu fiilispohjalta"). Itse otin rokotteen heti kun sitä ruvettiin antamaan. Tuo kausi-influenssarokote on ollut käytössä ilman ongelmia kymmeniä vuosia - ei ole sama kuin se H1N1 -rokoite.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)