maanantai 21. lokakuuta 2013

Erilainen viikonloppu.

Viikonlopusta ei paljoakaan hyvää ole kerrottavaa..

Tiedättekö sen tunteen, kun ei ole käynyt pitkään aikaan viihteellä ja odottaa esim. jotain keikkailtaa kuin kuuta nousevaa? No, mä odotin PMMP:n keikkaa. Ostin lipunkin jo kuukaus sitten.

Lauantai sitten saapuikin yllättävän nopeasti ja jännitin iltaa ihan kamalasti. En ollut menossa yöksi kotiin, joten alkoholikin kuului iltaan. Vitsailin lähtiessäni kotoa, että "katohan vaan, en selviä edes baariin asti, oon varmaan jo klo 23 nukkumassa".

En ollut kauhean väärässä. Olin klo 24 nukkumassa. Miksi? Liian paljon, liian nopeasti. En ollut ajatellut, etten voi juoda samalla tavalla kuin silloin kun kävin usein ulkona. En ollut ajatellut, että se kuohari js siideri nousee ihan oikeasti päähän. 



Hävettää. Hävettää todella paljon, mutta näen tässä kuitenkin myös positiivisen puolen: nukuin 8,5 tuntia,  mikä oli luksusta.

Samaa ei voi sanoa eilisestä olosta. Mikä on jatkunut myös tähän päivään. Jospa se huomenna helpottaisi.



Ainiin, Pmmp:n keikka oli tosi hyvä, nautin siitä oikeasti tosi paljon! Ja ystäväni Niina on myös ihana, kiitos sinulle illasta <3



14 kommenttia:

  1. Voi ei!! No mut nytpä sitten tiedät seuraavalla kerralla että vähempi riittää :)
    Mä muistan villeinä sinkkuvuosina sortuneeni moiseen ylilyöntiin. Pääsin kuitenkin peräti lähimpään risteykseen asti, jonka jälkeen kaverit katsoi parhaaksi taluttaa takaisin kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, et seuraavaa kertaa ei tuu piiiiitkään aikaan, tai no joulukuun puolessa välissä ehkä, kun ollaan minihäämatkallamme ilman Oliviaan.. huoh, en kyl halua sitä oloa enää ikinä :(

      Poista
  2. Heh, olenkin tässä miettinyt, että mitenköhän minulla sujuu sitten, kun pääsen viihteelle? Jo aiemmin juodessa on monesti karannut mopo käsistä, kun ei ole tajunnut miten juomat nousevat päähän. Mitenhän sitten nyt, kun taukoa on tullut näin paljon? Vielä ei ole tullut edes halua lähteä viihteelle, koska muistan niin osuvasti kaikki krapulat ja niistä aiheutuneet migreenit...

    Mutta noin käy varmasti jokaiselle, tai ainakin joka toiselle! :) Hyvä, että sait ainakin nukkua, sehän tässä vauva-arjessa on jo viihteellä olemista kerrakseen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen juomaan hitaasti harkiten :D
      Ei kaksin käsin! :D
      Migreenipäänsärky tuli mullekin, vielä nyt tiistai-iltanakin tuntuu, että viikonloppuna on juotu muutakin kuin mehua..


      Unet oli parhaat! Se todellakin on jo viihteellä olemista itsessään!

      Poista
  3. Hei ai säkin olit siellä! :D Mut voi kurja et ilta menikin noin :D Tuo on kyllä inhottava tunne tuo hävetys ja morkkis! Koita unohtaa moiset tunteet, tuohan on enemmän kuin ymmärrettävää :) Ja hyvä vaan välillä ottaa ihan totaalinen irtiotto arjesta ;)

    Mä päätin et lähden keikalle jo sillon ku kiertue julkaistiin, mut sit ku mun kaveri tekiki oharit, ni päätin että en lähdekään. No, lauantaiaamuna alko kummasti polttelemaan ku tiesin et lippuja vielä ois ja kavereita menossa :D Ja PMMP on mun all time favourite bändi, ni tottakai polte oli kova näkemään heidät ehkä viimestä kertaa :) Päivän sit pähkäsin ja jahkailin uskaltaisinko lähtee, me kun ei olla U:lle annettu pulloa sitten sairaalan jälkeen ni en tienny et huoliiko se ees! :D Lopulta sit puol kasilta illalla laitoin koulukaverille viestin, et okei, jos saatte mulle ovelta vielä lipun ni ostakaa, mä tuun :D Ja niinhän mä sit tulinki! Tosin olin autolla ja kattomassa käytännössä vaan sen keikan ja sit hetimiten takas kotia :) Pikku-ukko nukku koko ajan! Nukutin sen ennen lähtöä meidän sänkyyn, ja just ku tulin kotiin ja kerkesin käydä suihkussa, syödä iltapalan ja pestä hampaat ni herra alko kitisemään ensimmäistä yösyöttöä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan hyvä ettei törmätty! Mä hengailin yllättäen anniskelualueella ja anniskelin itselleni siidereitä naamaan. Ei kauhean edustavaa toimintaa!

      Mut kiva et säkin pääsit nauttimaan keikasta, oli huippu! Tuli ihan kyyneleet useaan otteeseen :)

      Poista
  4. heeheeeeee. Mietin just että mitähän tapahtuu ku tää mamma pääsee irti xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haahaaa. Jos oot yhtä onnekas kuin minä niin:
      alkuilta - jännitys, pelko, jännitys
      parin siiderin jälkeen - ahh ihana ilta tulossa, jeejee
      kuoharipullon (joo, pullon..) jälkeen - uijeah, beibee, mul on kivaaaaa, tanssitaan
      vielä pari siideriä- joojoo, oon kunnossa, mä käyn vaan pissalla.
      puolen tunnin päästä .- ei en mä oksenna..enää.
      10 min siitä - syvä uni sohavlla.
      herätys aamulla .- tissit räjähtämispisteessä, olo kuin betoniseinän alle jäänyt. wtf olo.

      mut toivotaan et näin ei käy! :D

      Poista
  5. Mä ajattelin että mulle käy juuri noin pitkän tauon jälkeen, mutta polttareitani viettäessä huomasinkin asian olevan toisin päin. Juomaa sai kitata ihan kiitettävästi ennen kuin hiprakka ilmestyi kuvioihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sekään ei kyllä kuulostaa hyvältä! ratkaisu - ei pitäs juoda ollenkaan!

      Poista
  6. Heh, been there done that :D eiköhän toi satu kaikille äideille, ainakin mä toivon niin, ni ei hävetä ja harmita niin paljoa :) onneksi pikkujouluihin on yli kk aikaa, ja ehkä tyttö ei vielä silloinkaan suostu yökyläilemään, ni ei oo hätää seuraavan päivän olosta ;)

    VastaaPoista
  7. Heips,

    Koska uskalsit imettää Oliviaa seuraavana päivänä? Ja kuinka paljon joit? Itsekkin imetän vielä mun tyttöä ja olen lähdössä huomenna ulos niin vähän mietityttää, että paljon sitä voi juoda jo kauan täytyy odottaa, että voi taas imettää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mä join klo 19.30-23.30 välisenä aikana 9 alkoholiannosta. Pumppasin aamulla klo 9 molemmat rinnat ja otin maidot kyllä talteen, mutta kirjoitin päälle, että krapulamaitoa, en ole varma haluanko käyttää sitä koskaan... Imetin klo 11 eli noin 12 tuntia viimeisestä anlholiannoksesta. Mä ajattelisin näin, että imettää voi silloin kun olisi myös valmis ajamaan autoa! Mut varmasti se kello ysinkin maito on ihan kelvollista, se oma tieto siitä huonosta olosta "pilaa" sen..

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)