perjantai 22. marraskuuta 2013

Thaimaa special: Maitojauheet ja vauvansoseet kaupasta

Teksti perustuu kokemukseen kahdesta kaupasta: Tesco Lotus ja Foodmart, Pattayalla. Kuvat on otettu Tesco Lotuksesta.

Kiersin alkuviikosta nämä kaupat ja onnistuin löytämään vauvojen valmisruokahyllyt. Tai tässä tapauksessa, maitojauhehyllyt. Soseita oli niin vähän, ettei sitä voi edes hyllyksi sanoa. Tarkemmat selitykset kuvien alta.

Maitojauheet:



Erilaisia, erikokoisia, eri-ikisälle tarkoitutettuja maitojauheita oli metritolkulla, kuten kuvassa näkyy.




Myös perus NANia löytyi!!
Muita merkkejä, NANin lisäksi

Maidottomia, laktoosittomia, hypoallergic - vaikka mitä erikoisjauheita oli hyllyt täynnä! Luulis jokaisella löytyvän jotain.
Puurot:



Puurovalikoima yllätti, tavallaisiakin hiutaleita toki löytyy, mutta itse tykkään käyttää noita vauvapuuroja Olivialle niitten nopeuden ja kätevyyden vuoksi. Ja Olivia tykkää niistä. Makupuuroja ei olla maisteltu, mutta koska otin liian vähän tänne mukaan, joudun todennäköisesti jo ensi viikolla ostamaan tälläisen Nestlen puuron.

Soseet:



Kasvis- ja hedelmäsoseita löytyy Heinz merkiltä. Foodmartissa on isompi hedelmäsosevalikoima Heinzeja, mutta Lotuksen lailla, lihasoseita en löytänyt mistään. Kasvissoseitakin on nihkeästi, mutta jotakin kuitenkin. Soseet on vähän eri koostumukseltaan kuin Suomessa, täällä ne oli sellaista hyytelömäistä, mutta purkissahan lukeekin "gel".


Peachy merkillä on kivoja take away mallisia soeita, valikoimasta löytyy makeita ja kasvis-hedelmäsosesekoituksia, jotka ovat luonnollisia, ei ole lisättyä sokeria tai suolaa eikä säilytysaineita. Esim ensimmäinen violetti banana, cantaloupe and potato purée sisältää cantaloupe melonia 42%, banaania 38% ja perunaa 20%. Olivia tykkää näistä, olen syöttanyt sellaisen kun emme ole olleet kotona. Helppoa kun ei tarvitse lusikkaa tai lautasta kantaa mukana.

Tässä olivat näitten kauppojen tarjonta. Muistin juuri, että Festival ostoskeskuksen G-kerroksessa on iso ruokakauppa, jossa on isot valikoimat kaikkea mahdollista, kunhan Olivia herää päikkäreiltä, käydään pyörähtämässä sielläkin tutkimusmatkalla, joten toivottavasti saan tehtyä vielä vol.2 postauksen aiheesta!

Toivottavasti tästä oli apua edes joillekin!

Karina

12 kommenttia:

  1. Hei, Netissä lukee että carrefourissa löytyisi mutta kun ne on niin vanhoja tekstejä että en tiedä onko tieto enää oikein?? Kuinka sieltä löytyy muuten uimavaippat, vai otanko täältä mukaan? Tavalliset meillä oli hyvät silloin viimeksi kun kävimme katalla mutta en muistakseni nähnyt uimavaippoja ja voi olla että pienempi kaveri tarvitsee niitä kun hän on alle 10 kk kun on lähtö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Big C on ostanut Pattayan Carrefourin tilan, eikä Carrefouria ole ollut jo muutamaan vuoteen. Se oli kyllä ihana kauppa, ne heidän croissantit oli maailman parhaita...mut aiaan, uimavaipoista en osaa sanoa, mulla oli yksi pestävä Swimpyn uimavaippa mukana ja sillä mennään, meillä on potta altaalla mukana. Itse ostaisin Suomesta, jos ostaisin, olisi oikean kokoinen ja varmasti hyvä :)
      Vaipoista on tarkoitus kans jossain vaiheessa kirjoittaa enemmän, en osaa vielä sanoa milloin :)

      Poista
  2. Isot kiitokset tästä! Selvisi siis, että kotoa on kannettava aika paljon ruokaa, kun ei meille sopivaa noissa oikein ole :/ Ja sauvasekoitin on pakattava mukaan myös. Itseasiassa taitaa tulla halvemmaksikin tuoda suurinosa kotoa, jos yksi purkki maksaa peräti 52 BHT! Mahtuupahan sitten tuliaiset paremmin kyytiin, kun ei voi kotoa raahata muuta ruokapurkkien täyttäessä matkalaukut :D

    VastaaPoista
  3. Okei...no otan muutaman mukaan että pärjätään, kun tavalliset vaipat ostan sieltä, muutama vaan mukaan täältä ettei heti tulee kiire kaupaan, samaan ruoan suhteen. Löysimme viimeksi joku joka oli ihan pampersin tyylinen, en vaan muista nimiä enää, mutta toimi ainakin hyvin.
    Mutta kiva kun jaksat kirjoittaa näistä juttuista...tuntuu niin paljon paremmalta kun tietää vähän etukäteen mitä ja mistä löytyy :) Että ISO kiitos.

    VastaaPoista
  4. Siulle on kiva haaste blogissa!<3

    VastaaPoista
  5. Siellä näyttää olevan enemmän soseita kuin täällä Turkissa. Täältä oon löytänyt vain kaksi liha/kasvissosetta. Hedelmäsoseita löytyy hieman enemmän. Tuntuu oudolta kun on tottunut siihen että Suomessa on valmisruokia pilvinpimein. Eipä täällä ole valmisruokia aikuisillekkaa paljoa. Melkein kukaan ei edes omista mikroa. :D

    VastaaPoista
  6. Haastoin sinut mukaan listaamaan 10 asiaa, jotka piristää tähän vuodenaikaan! Voi olla vähän erilaisia juttuja sieltä Thaikuista käsin, kun mitä täällä tulee mieleen... ;) Käy kurkkaamassa: http://rosmariiini.blogspot.fi/2013/11/haaste-1o-piristysta.html

    VastaaPoista
  7. Oletko ehtinyt käydä Festival ostoskeskuksessa? Jos olet niin löytyikö sieltä kuinka nuo vauvanruoat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pahoittelen, etten ole vieläkään kirjoittanut aiheesta, mielessä on kyllä ollut.
      Olen käynyt siellä useamman kerran ja tulos on se, että vauvanruokien osalta, valikoima on yhtä surkea kui muuallakin. Kaikkien samojen tässä postauksessa olevien lisäksi sieltä löytyi kahta kanakasvissosetta, toinen oli maissi+kana ja toinen kanaa ja jotakin. Otin sieltäkin kuvia, täytyy kaivaa ne arkistoista, jos saisin vaikka sen postauksen tehtyä loppuun :) vaipoista sen verran, että festivalista löytyi pampersin baby dry vaippoja! Eli juuri niitä, joita raahasin suomesta ja laskeskelin, että kpl hinta on niillä täällä noin 0,23€.

      Poista
  8. Kiitos, no ainakin löytyy nuo kaksi sitten vaikka on sitten vaan kana :). Saa keittää jotakin muuttaa sitten kun tarvitsemme jos muuta ei löydy mistään. Tiistaina on lento sinne, katsotaan sitten kuinka menee, pikkuherralla on kyllä normi yö nukkumaan meno aika siinä aika nopeasti sen jälkeen kun lento lähtee niin toivoin parasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)