torstai 25. helmikuuta 2016

Paljonko kotona oleminen kotihoidontuen aikana maksaa?

Kevät tekee pikkuhiljaa tuloaan ja edessä on vielä kivoja asioita: Olivian 3v. synttärit, uusi matka Espanjaan ja ajatus kesästä. Mutta edessä on myös niin sanotusti vaikeat ajat. Jään toukokuussa 8 kuukaudeksi kotihoidontuelle ja taloudellisesti se tarkoittaa verojen jälkeen noin 255 euroa kuukaudessa. Tuloni toukokuusta joulukuuhun tulee olemaan 255 euroa/kk. Mitä sillä rahalla oikeasti edes saa? No ei paljoa mitään.

Meillä kaikilla on kiinteät kulut, kikut - ne, jotka maksamme riippumatta siitä paljonko tilille milloinkin kilahtaa. Joillakin on asunto-, auto-, opintolainaa, mutta kaikilla myös asumiseen liittyvät peruskulut: sähkö, vesi, vuokra tai vastike, päivittäistavaraostokset, puhelinlasku, vakuutukset jne. Minulla jo pelkästään kikut ovat 1115 euroa kuukaudessa. Siitä 125 euroa menee eri säästöihin, joten periaatteessa oikea summa on 990 euroa. Kotihoidontuella säästämisen voi toki laittaa vähäksi aikaa tauolle. Voi, mutta en haluaisi, sillä näillä säästösummilla on myös kohde, johon säästän ja 8x125=1000 euron menetys tuntuisi aika pahalta. Toisaalta, mistä sitä säästää, kun tulot ovat olemattomat?

Kotihoidontuelle jääminen maksaa siis minulle/meidän perheelle noin 9000 euroa ja siinä ei ole ainuttakaan ylimääräistä senttiä "omaa rahaa, huvirahaa, shoppailurahaa tms". Kelalta saan 8 kuukauden aikana 2040 euroa eli itselleni jää maksettavaksi lähes 7000 euroa. Sillä rahalla saisi muuten jo ihan ok auton! Mutta minä jään kotiin hoitamaan lapsia. Ja se ei harmita minua yhtään. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on "varaa" jäädä kotiin, mutta kaikillahan ei ole näin! Kovasti ihmettelen, millä ihmeellä ihmiset maksaa laskuja kotihoidontuen aikana, varsinkin ne, joilla ei ole säästöjä? Tähän väliin haluan sanoa, että me maksamme mieheni kanssa kaikki kulut yhdessä ja kotihoidontuelle jäädessäni hän maksaa "normaalia" enemmän, joten sekin asia on otettu numeroissa huomioon.



7000 euron "menettäminen" tuntuu kuitenkin sen verran pahalta, että olen ajatellut palata toukokuussa osa-aikaisesti töihin. Miehelläni on sellainen työ, että hänellä on työvuoroja niin arkisin kuin viikonloppuisin, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisella viikolla on myös 1-3 arkivapaata. Olen jutellut tästä töihin paluusta tottakai työnantajani kanssa ja luulen, että keksimme hyvän ratkaisun tilanteelleni. Unelmajärjestys olisi sellainen, että saisin käydä töissä niinä päivinä kun minulle sopii, sen enempää suunnittelematta tarkempaa aikataulua, mutta se ei välttämättä onnistu ihan noin vain. Tai sitten onnistuu, en tiedä. Laskin, että jos tekisin tehokkaasti kaksi päivää viikossa 6 tunnin työpäiviä, se voisi tuoda minulle verojen jälkeen noin 400 euron kuukausitulot - ei sen enempää. Voisi, koska minulla on tulospohjainen työ, joten todellisuus voi olla realistisesti ajatellen 0-500 euroa.  Onko se sitten sen arvoinen, en tiedä vielä.

Raha on yleensä aihe, josta ei pahemmin blogeissa tai julkisesti puhuta. Minua taas rahasta puhuminen ei haittaa yhtään, koska raha mahdollistaa elämisen tässä maailmassa, miksi sen pitäisi olla niin suuri tabu? Ei minua kiinnosta, paljonko mun naapuri tienaa, mutta jos häntä kiinnostaa, niin voin sen kyllä hänelle kertoa.


Jotain on joka tapauksessa tehtävä, sillä tarvitsen kikujen lisäksi myös käyttörahaa niihin ylimääräisiin menoihin. Joko se osa-aikaisuus omalla työpaikalla tai sitten promokeikkojen tekeminen. Jäkimmäinen ei tosin houkuta enää minua jostain syystä.. Raha ei kasva puussa, näin minulle on pienestä pitäen opetettu ja näin aion opettaa myös omille lapsilleni. Töitä on tehtävä, näin se vaan menee.

Paljonko kotihoidontuelle jääminen sinulle maksaa?

39 kommenttia:

  1. Itse palasin 2kk hoitovapaan jälkeen töihin tammikuussa. Olisin mielelläni ollut kotona pidempäänkin, mutta pikaisesti laskettuna kiinteät kulut on itselläni suunnilleen samaa luokkaa kun sullakin. Kaikki säästöt on useimmiten aina menneet johonkin isoihin hankintoihin tai auton korjaukseen.

    Mies oli ollut kesästä lähtien työttömänä, joten kyllä meillä meni kaikki pienet säästöt viime vuoden puolella elämiseen. Ei olisi tullut kuuloonkaan että olisin voinut jatkaa hoitovapaata yhtään pidemmälle. Jos tuota työttömyyskautta ei olisi ollut, niin olisin ehkä saanut säästöjen avulla pidettyä pari kuukautta pidempään hoitovapaata.

    Nyt onneksi mieskin pääsi töihin, mutta kyllä tästä taloudellisesta takapakista toivutaan vielä pari kuukautta, ennen kun saadaan talous takaisin raiteilleen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea perheellesi miehen työpaikan vuoksi! On varmasti helpottavaa, kun perheessä ei ole enää työttymyyttä!

      Mullakin menee aikalailla kaikki säästöt nyt tuohon kotona olemiseen. Siksi se vähän ketuttaakin ja "pakko" on keksiä jotain sivutuloa, jotta sais talouden ja lähinnä säästöt taas balanssiin! 7000e kato on kuitenkin aika huima. Kivaahan se on olla kotona, kun voi olla ja vieläpä ihan omilla rahoilla, mutta aina on se mutta :D

      Poista
  2. Juu ei ole juhlimista. Omistusasuntoja kun on ei edes saa asumistukea.Vaikka näin halvempi asua..Hyvin tiukalla eletään 40e./vko max ruoka ja Vaipat yms. Mies kylläkin töissä mut tili tuli tili meni. Tiukkaa on varsinkin jos haluaa säästää.. Laitetaan 50-200 e kk säästöön ns. Kesää varten ja hätä varastoon. Sossusta ei saa mitään kun on säästöjä.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 40e/viikkoon on kyllä tosi vähän :( ootko lukenut mun viime vuoden säästökuukausipostausta? Löytyy tästä: http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi/2015/02/ruokalasku-puolet-pienemmaksi.html - siinä saatiin kuukauden kauppamenot 200 euroon ja kyllä teki tiukkaa! Kirjoitin jo silloinkin, että todella nostan hattua niille, joille se on jokapäiväistä. Toivottavasti teilläkin helpottaa pian! Teillä siis ainakin vaippaikäinen? Ehdottaisin, että hakisit jotain töitä, mutta tiedän kyllä, että joskus töihin meneminen aiheuttaa vaan enemmän kuluja kuin tuloja eikä töitäkään ole aina saatavilla, varsinkaan sellaisia, jotka sopisivat täydellisesti omaan elmänäntilanteeseen.
      Tosi hienoa, että saatte kuitenkin noin paljon kuukaudessa säästöön laitettua! Ei 50e/kk mikään pieni summa ole ja kun potti kasvaa koko ajan, niin se tuo lisää motivaatiota säästämiseen :) Paljon tsemppiä teille!!

      Poista
    2. Kiitos,pitää käydä lukemassa. Se hyvä puoli että saadaan kuntalisää siihen asti kun lapsi täyttää kaksi eli tekee kuussa 150e.sen kodinhoitotukeen plussaa. Eli ens marraskuussa todellakin toivon et pärjätään näin kädestä suuhun niinsanotusti ilman sitä 150e. Tai toivon että löydän osa-aika työn ettei tarvi viedä jokapäivä lasta hoitoon. Ei ole työpaikkaa minne palata ja jotenkin niin mukavuuden haluinen et kesäloma pitäis olla,muuten ei jaksa kyllä pidemmän päälle kun ei ole talvilomiakaan pitkään aikaan. Minulla on tietysti oikeus liiton rahaan jos haen työttömäksi työnhakijaksi,kun jouduin työttömäksi ennen kuin lapsi syntyi.Mut tunti määrät pitää olla niin että ns tienaa sen kesäloman..Mut sit jännittää kaikki hoitopaikan saanti. Välillä tää stressaa ja olisin valmis osa aika tai keikka töihin mut kuntalisä lähtis ja mies haluu et hoidan kotona .. Tuki verkostoa ei oikein oo,miehen sukulaiset ei ikinä tarjoutuu hoitaa meidän lasta eikä haluta kerjätä,iteppä ollaan lapsi hankittu. Aina ei viitsi mun vanhempia vaivata jotka asuu n.100km päässä.Et päästäisiin kahdestaan jonnekkin. Toi pennin venyttäminen on välillä tosi rankkaa :( ja itku pääsee välillä. Haaveena vaan päästä kampaajalle tai ostaa jotain uutta ilman että tarvii osamaksulla tilata. Käytetään paljon lihan tilalla soijaa edullista ja hyvää..syödään kyllä vihanneksia jne.. Lapselle vaatteet ja lelut hankitaan kirpparilta. Mulla lisäks lääkäri menoja tiedossa et kampaaja jää niin haaveeksi. Oman tukankin oon viimeks värjänny ite joskus puolivuotta sit.. No oma valinta, ihan oma syy.. Kiitos tsempeistä.. Ja et kirjoitit aiheesta! Saa vähän vertaistukea :)

      Poista
    3. Itsekin saan teistä vertaistukea, joten kiitos kun kommentoit! Raha on sellainen aihe, josta ei kyllä pahemmin julkisesti blogeissa ainakaan kirjoiteta. Ihan turhaan mun mielestä!

      Mä käyn1-2 kertaa vuodessa kampaajalla. Keväisin tasoltan huonoja latvoja ja otan vaaleita raitoja ja syksyisin annan leikata kaikki huonot pois. Tällä kaavalla oon menny jo ainakin 5 vuotta. Kampaaja on aina ihmeissään, kun kerron milloin oon viimeksi käynyt. En myöskään käytä hoitoaineita ja pesen hiuksiani 2 kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin ja hyvänä tukka on pysynyt!
      En tiedä, oletko aikaisemmin lukenut blogiani, mutta jos et ole, niin kerron meidän tilanteen tukiverkostosta: sitä ei juurikaan ole. Mun vanhemmat asuu puolelta vuodesta ulkomailla ja Suomessa ollessaan 150km päässä. Mulla on paljon ystäviä ja sellaisia, joille voin lapset tarvittaessa viedä, mutta heillä kaikilla on myös omat perheet enkä viiti olla riesana. Päiväkoti on mulle yksi tärkeimmistä tukiverkostoista - saan pari kertaa viikossa olla kuutisen tuntia lähes yksin kotona. Alexia ei lasketa :D
      Mukavaa loppuviikkoa sinne, nauttikaa perheajasta <3

      Poista
  3. Apua mikä määrä rahaa O_O
    Olen tällä hetkellä kodinhoitotuella ja taidan olla onnekas kun kiinteät laskut on niin paljon vähemmän..

    Ja auttaa myös paljon se että saan kuntalisää joten siitä olen kiitollinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hurja määrä rahaa! Kuntalisä ois ihan kiva! Ei vaan täälläpäin tunneta sellaisia :D

      Poista
  4. Mulle ei nyt oikein selviä, miten lasket nimenomaan tuon 7000 euron menetyksen? Ilmeisesti niin, että eläminen tuona aikana maksaa 9000e, josta kotihoidontuki kattaa 2000?

    Jos haluaa selvittää, paljonko kotihoidontuella oleminen maksaa itselle, niin mielestäni kuuluisi verrata sitä, paljonko tuloja ja välttämättömiä menoja on kotihoidontuella, ja paljonko olisi, jos laittaisi lapset hoitoon. Eli toisella puolella vaakakupissa kotihoidontuki ja arkipäivien kotiruokailu, toisella taas palkka, työmatkakulut, työpaikkaruokailukulut ja päivähoitokulut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkeasti laskettuna elämisen kulut ovat sen 990€ kuussa. Maksan opintolainaa, vakuutuksia, sähkö, vesi, ruoka, puhelin, netti, kaikki mahdollinen. Tuo summa on laskettu silloin kun kävin töissä, joten sisältää myös bensoja, joten hieman yläkanttiin toki on. Töissä ollessani otin eväät aina kotoa. Mut ymmärrän pointtisi! Pitäisi laskea hieman eri tavalla, jos haluaisi todellisen "hinnan" laskea!

      Poista
    2. Niin, ja sulla on vielä mies! Eli nämä kulut vielä puoliksi.

      Poista
    3. Ei vaan tämä on minun osuus.

      Poista
    4. Olen avannut meidän rahapolitiikka tässä postauksessa, jos kiinnostaa :)
      http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi/2014/09/talous-kuntoon.html?m=1

      Poista
  5. Palaan kommentteihin iltapäivästä. Alex heräs päikkäreiltä ja Olivialla on kohta aika lääkääriin :/ Korvatulehdusta taas pukkaa!

    VastaaPoista
  6. Mä en ikinä edes oo laskenut noin. Mä lasken aina vaan paljonko tulee ja paljonko menee = mitä voi laittaa säästöön/´´törsätät`` johonkin vähemmän tärkeään :D
    Mutta pakko sanoa, että meillä meni paljon paremmin rahallisesti silloin, kun olin kotihoidontuella, kun nyt kun opiskelen ja lapsi päiväkodissa (joka myös maksaa ihan hitokseen suhteutettuna)Kyllä mä vaan odotan että löytäsin töitä, kun valmistun 3kk päästä! Toisaalta taas, sitten kun molemmat käydään töissä, pomppaa se päivähoito maksu semmoseks kolminkertaseks ja kelalta ei tule enään asumistukea, joten vähän veikkaisin että +-0 tilanne (koska lastenohjaajan/lastenhoitajan palkka on perkeleen pieni - nettona semmosta 2075€ kaupungilla - ja kyllä - kaikki löytäisi tämän tiedon jos haluaisi joten en nää syytä sitä salailla ;) ) Että eipä sillä juhlita.
    Onneksi on meis ja miehellä ihan hyvä palkkanen duuni. Meillä on aina ollut siitä asti kun yhdessä asuttu niin yhteset rahat, eli kaikki mitä kumpikaan saa menee samalle tilille ja sieltä perheemme yhtesiin menoihin.
    Toisaalta olisi hyvä jos pääsis töihi vaikkei palkka päätä huimaakaan, mutta sitten meille myönnetään asuntolaina ja se tulee halvemmaksi, kuin asua pääkaupunkiseudulla vuokralla. Sitä odotellessa. Eksyinköhän taas vähän aiheesta :D

    Ja niin tosiaan minäkään en millään ymmärrä miksi monet salailee tulojaan tai menojaan niin kovasti, meillä kaikilla on tietyt samat menot ja useimpien ammattien netto palkat löytää ihan netistä. Jos joku kysyy paljon saan tukia tai palkkaa niin en vaan keksi syytä miksi sitä ei voisi kertoa? Tai jos joku kysyy paljonko meidän vuokra tai sähkölaskut on, ei kukaan niilläkään mitään muuta voi tehdä, kunhan mielenkiinnosta kysyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan bruttoa? Netto on se, mikä jää verojen ja maksujen jälkeen :) mut ei tartuta siihen, vaan kiitos kun kommentoit teidän tilanteesta! Aivan perseestähän se on, että tekee töitä ja käteen jää saman verran kuin ei tekisi töitä. Toivottavasti löydät kuitenkin työpaikan, sillä se kerryttää eläkettä ja näyttää CV:ssäkin paremmalta kuin tyhjä aukko! :)

      Poista
    2. haha joo sitä mä tarkotin, hemmetti kun menee edelleen sekasin keskenään :'D

      Jep, pakkohan se on töitä tehdä, vaikka ei voi sanoa että sitä varsinaisesti sen rahan takia tekis! :)

      Poista
  7. Melkein plusmiinusnolla, jos menisin töihin :D auton hankkiminen ja sen käyttökustannukset olisivat suurin uusi menoerä. Sitten tulisi tietysti tytön päivöhoitomaksut, jotka nekin pian nousevat. Nyt tienaan hieman blogilla ja kuvaustöillä. kokoaikatöihin meno ei siis ole meillä vaihtoehto minun kohdallani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että on muita keinoja tienata! Minäkin tienaan jonkun verran blogillani, mutta summat ovat sen verran satunnaisia, että menevät aina johonkin matkakassaan, johon säästän kaikki ylimääräiset. Yritin mennä profiilisi ja blogiisi, mutta tuli teksti etten voi, laittaisitko sun blogin linkin? :)

      Poista
  8. Meillä 3 pientä lasta 4v 2v ja 1v! jos lähtisin töihin mulle jäisi hoitomaksujen ja työmatkakulujen jälkee vähemmin käteen kuin nyt kotona ollessani... ei tällä rahasummalla elä mutta onneksi miehellä hyvä työ tehtaassa ja siihen päälle oma yritys josta myös saadaan elämiseen euroja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, en halua edes laskea päässäni, paljon teillä hoitomaksut tekisivät! Kyllä silloin jo pitäisi tienata ihan hitosti, jotta töihin paluu olisi kannattavaa! Mä saan tällä hetkellä vielä vanhempainpäivärahaa, josta olen laittanut joka kuukausi syrjään, kaikki blogitulot olen laittanut matkakassaan ja kirpparituloilla rahoitan mun lastenvaate"harrastusta" . :)

      Poista
  9. Kotihoidon tuki on 341,27e kuussa + yli 3-vuotiaasta 65,65e, yht.406,92e. Verojen (25%) jälkeen jää 305,19e, joten ihan mielenkiinnosta kysyn mistä tuo 255e kuussa tulee? Entäs hoitolisä? Sitä kannattaa hakea, vaikkei paljoa saisikaan, esim. itse saan hoitolisää verojen jälkeen n.20e kuussa, saatuahan sekin on. Lapsilisät kahdesta lapsesta on jo parisen sataa, voisiko niitä harkita ottavansa hoitovapaan ajaksi "käyttöön", kun oletan että ne menee myös johonkin säästöön kun et niitä laskelmissasi maininnut. Entäs kotihoidontuen kuntalisä, maksetaanko sitä vai ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntalisää ei täällä saa, hoitolisää en tule saamaan,koska miehen tulot menee parikymppiä sen rajan yli, millä saisi. Oliviasta en saa tukea, koska hän on 2 kertaa viikossa päiväkodissa ( meidän perheen valinta ja 75e/kk laskettu kikuihin), 341-verot= 255. Paitsi et tajusin nyt ettei mun enää tarvii maksaa 25% veroa, kun vuosi vaihtui. 20% riittää eli 272 jää käteen. Onko tuolla 20e nyt niin merkitystä tässä? Lapsilisät menee säästöön. Enhän mä tässä ole valittanut ettei rahat riitä, vaan pointti oli se, että maksan säästötililtäni 7000e jotta voin olla kotona :) sitä 7000 vajetta koetan sitten paikata, minkä pystyn.
      Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Pointtisi ymmärrän hyvin, olen itsekin samassa tilanteessa kun olen kahden lapsen kanssa hoitovapaalla, sillä erotuksella että meillä ei ole esikoinen päiväkodissa ja joudun valitettavasti käyttämään myös lapsilisät koko perheen hyväksi. Säästöjä onneksi löytyy sen verran että on mahdollista kotona oleminen, lapsillekin toki kuukausittain säästetään mutta pienempi summa kuin mitä lapsilisä olisi. Onneks nää on vaan järjestelykysymyksiä, huippujuttu jos osa-aikaduuni ois sun kohdalla mahdollinen!

      Poista
    3. Mekään ei säästetä lapsilisiä lasten tileille vaan kummatkin saa 30€/kk plus sööstöpossujen kolikot ja lahjarahat muilta. Lapsilisät menee mun ja miehen yhteiselle säästötilille, josta maksetaan kaikki isommat menot. Säästämme mm remonttia varten, meidän talo on rakennettu 80-luvun alussa ja täällä on edelleen alkuperäinen ulkonäkö sisältä, keittiö, tapetit yms. Tykätään myös matkustaa, joten säästetään matkoja varten :) autokin pitäisi pian vaihtaa. Onhan näitä kohteita! Kun on kohta 7 vuotta tuijottanut näitä rikkinäisiä 30 vuotta vanhoja tapetteja niin on kyllä valmis menemään osa-aikaiseen työhön vaikka heti, jotta saisi unelmiaan vähän eteenpäin!

      Poista
  10. Meillä pakolliset menot n. 900€ ja tulot miehen kanssa yhteensä himppua vaille 2000€. Molemmilla vielä yliopistohommat alkutekijöissä eli jäljellä melkein 6 vuotta. Ei oo säästöjä, on auto, 9kk ja 2v 9kk on pojat ja esikoisella maksullinen harrastus. Ei haeta sossusta rahaa ja tiukkaa tekee välillä, lähinnä vain silloin kun tulee yllätysmenoja. Tällä hetkellä jos palaisin nyt koulunpenkille ja veisin lapset hoitoon saisin kuussa 200€ vähemmän. Että toistaiseksi tää on meidän taloudelle vaan mahdollisuus olla ilman opintolainaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä arkeenne! Opiskelu kyllä kannattaa ja kaikki on vain väliaikaista, rakennatte vaan tulevaisuutta yhdessä, niin kaikki menee hyvin! :)
      Minä tyhmä nostin opintolainaa koko sen 6v mitä opiskelin yliopistossa ja kävin vielä lisäksi töissä! Mihin hittoon oon törmännyt kaiken? Nyt sitten makselen lainaa takaisin :/

      Poista
  11. Maksaahan tuo... omakoti, mies opiskelee työttömyystuella ja remontit kesken. Pitää varmaan katella jos minkäänlaista työtä ois tarjolla, ettei joudu kynsiään syömään. :/

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen keskustelunavaus!

    Mulla on kaksi lasta, koululainen ja alle vuoden ikäinen. Jäin tammikuussa hoitovapaalle, palaan osa-aikaisesti töihin ensi syksynä.

    Olen yksinhuoltaja, joten tilannetta ei voi paikata puolison palkkarahoilla. Nyt tuloni koostuvat kotihoidontuesta, hoitolisästä, lapsilisistä, lasten isän maksamasta normaalisuuruisesta elatusmaksusta sekä pienestä asumistuesta. Asumistukea maksetaan myös omistusasunnosta (ainakin osakeasunnosta) mikäli perheen tulot ovat pienet, kuluina huomioidaan lämmitys, vesi, mahdollinen yhtiövastike ja asuntolainan korot. Lainanlyhennystä ei luonnollisestikaan huomioida.

    Mulle jää pakollisten menojen (asuntolaina + asumiskulut, vakuutukset, puhelin ja netti) jälkeen n. 300 € kuukaudessa elämiseen. Siitä siis maksan ruuat, vaipat, vaatteet, taloustavarat ja bensat.

    Säästötililla on rahaa yllätysten varalta, mutta pari kuukautta ollaan onnistuttu kitkuttelemaan näin. Lisätienestiä olen saanut kirpparimyynnillä. :D Vielä ei siis olla miinuksella, jotain on jopa jäänyt säästöön! Tilanne on tavallaan nyt +/-0, hoitovapaan hinta koostuu lähinnä palkkatulojen "menetyksinä" ja säästötilin karttumattomuudella.

    Hoitovapaan budjetista kirjoittelin täällä:
    http://lempipaivanitanaan.blogspot.fi/2016/01/hoitovapaan-budjetti.html

    Mukavaa kevättalvea teidän perheelle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, olet mieletön! Lukiessani alkua sun kommentistasi, mietin, että tovottavasti kirjoitat blogia tästä, sillä todella moni tarvitsee ohjeita ja neuvoja oman talouden suunnitteluun sekä vinkkejä arkeen ja säätämiseen ja olipa ilo huomata lopussa linkki blogiisi! Kiitos, käyn ihan varmasti lukemassa!

      Mukavaa, kun jaksoit kommentoida, haluaisin kirjoittaa kaikille kilometrin pituiset vastaukset, mutta esikoinen on korvatulehduksessa ja aamulla on aikainen herätys, joten pakko vähän karsia vastauksia. Ajatuskin karkailee ja kädet puutuu, kun makaan jo sängyssä ja naputtelen puhelinta.. Mutta aiheeseen! Nostan sulle hattua! :*

      Ihanaa kevättalvea myös sinun perheellesi! <3

      Poista
    2. Kiitos kannustavasta kommentistasi! Itse asiassa olen hahmotellut luonnoksiin juttusarjaaa säästämisestä ja kulutuksesta, mutten ole vielä julkaissut tekstejä... ehkä teen sen tässä kevään aikana!

      Voih, toivottavasti korvapipi paranee! Ymmärrän hyvin, jatketaan juttuja paremmalla aikaa! :)

      Poista
  13. Entäpä ns. joustava hoitoraha? Sitä saa, jos tekee enintään 80 % työaikaa, ja korotettuna, jos työaika on enintään 60 %. Miehesi voisi ehkä saada sitä. Joustava hoitorahahan on ollut etenkin opiskelijoille luksusta. Sitä kun voi saada perheessä samaan aikaankin molemmat, ja sitä voi saada toinen, vaikka toinen olisi kotihoidontuella samaana ikaan. Oman perheeni tapauksessa juuri joustava hoitoraha mahdollisti vaimolle opiskelun: hän teki joitain tunteja viikossa töitä, ja sai sitten 243,28 euroa kuukaudessa joustavaa hoitorahaa opintotuen päälle.

    VastaaPoista
  14. Kotihoidontuen ja joustavan hoitorahan samanaikaisen saamisen ehtona taitaa olla se, että kotihoidontuella toimivaksi hoitajaksi ilmoitetaan joku perheen ulkopuolinen. Joustavaa hoitorahaa voi sen sijaan saada sekä mies että nainen, yhteensä enintään 500 euroa kuukaudessa.

    VastaaPoista
  15. Itse pähkäilin kotihoidontukea myöskin viimeisimmässä postauksessani. Ei sillä mitenkään leveästi elä, mutta toisaalta kyllä lasten hoitaminen kotona antaa niin paljon, että en ihmettele, miksi moni sen vaihtoehdon valitsee.

    VastaaPoista

  16. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista
  17. Kannattaa nostaa perheelle sekä kotihoidontukea että joustavaa hoitorahaa. Molempia voi saada, kunhan eri vanhemmat hoitavat lasta eri aikoihin. Kotihoidontuella valtio korvaa sitä, ettei lapsi ole kunnallisessa tai yksityisessä päivähoidossa ja aiheuta kuluja siellä. Joustavalla hoitorahalla taas edistetään sitä, että lasta hoitavat pysyvät kärryillä myös töiden tekemisestä, tai että töitä tekevät ehtivät hoitaa lastaankin. Molempia voi saada samaan aikaan, kunhan tukea nostavat eivät ole sama henkilö. Eli esim. kotihoidontuen voi nostaa isän nimiin ja joustavan hoitorahan (pari tuntia kuussa töitä tekemällä 242 €/kk lisätuloja) äidin nimiin, jolloin kokonaistuloksi tulee isompi kuin pelkkä kotihoidontuki nostamalla.

    https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?f=8&t=12101

    VastaaPoista
  18. Miksi ette hae lisäksi toimeentulotukea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketkä, me? Teksihän on kaksi vuotta vanha. Mutta vaikka olisikin tämä sama tilanne niin käsittääkseni ensin pitää käyttää omat säästönsä ennen kuin kuin hakisi sellaista, sehän on viimeinen oljenkorsi ja meillä oli sen verran säästöjä, että niillä pärjättiin sen ajan, mitä piti :) Mukavaa alkanutt vuotta sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)