lauantai 10. syyskuuta 2016

Säästäminen ruokakuluissa.

Muistatteko, kun kirjoitin tammikuussa 2015 postauksen Ruokalasku puolet pienemmäksi? Siitä postauksesta oli niin meidän perheelle kuin myös monelle lukijalle hyötyä ja minulta on jopa kysytty vinkkejä tähän aiheeseen liittyen. Mikään talousguru en todellakaan ole, mutta kokeilemalla olen löytänyt joitakin tapoja säästää ja niinpä kerään tähän omat vinkkini. Kommentoikaa alle myös omia säästövinkkejä niin voin kerätä niistä oman postauksen.

Puinen kassakone saatu Ekokiva.fi

Silloin tammikuussa 2015 meidän perheen tilanne oli seuraavanlainen: minä olin raskaana ja töissä, mies oli töissä ja Olivia kokopäiväisesti päiväkodissa. Normaali ruokalaskumme kuukaudessa oli noin 400-450 euroa ja tammikuun tavoite oli 300 euroa. Summaan kuuluivat myös molempien työpaikkaruokailut, sillä otimme eväät kotoa mukaan. Lopputulos oli hämmentävä, kuukauden kauppalaskumme oli 199,93 euroa. Niin sanotusti alle 200€!


Nyt voin jo suoraan sanoa, että toista kertaa ei tälläinen onnistuisi. Perheemme tilanne on tällä hetkellä seuraavanlainen: minä olen hoitovapaalla, mies on töissä (ja ottaa eväät edelleen kotoa mukaan), Olivia on osaviikkohoidossa ja Alex (1v) on kanssani kotona. Kaikki syövät samaa ruokaa, muutama hedelmäpiltti tulee kuukaudessa ostettua, mutta muuten ei mitään erikoista. Ruokalaskumme viimeiseltä neljältä kuukaudelta on ollut keskimäärin 720 euroa. Emme ole noudattaneet budjettia ollenkaan, joten nyt viimeistään on herättävä tähän ongelmaan. Ei yksi taapero nosta kauppalaskua 450 eurosta melkein 750 euroon!

Nyt näihin vinkkeihin, joita itsekin olen alkanut tässä kuussa noudattamaan:

  • Huolehdi, että kotoasi löytyvät aina seuraavat perusainekset: kuivahiiva, voi, vehnäjauho, ruisjauho, kaurahiutaleet, sokeri, suola, mustapippuri, leivinjauhe, kananmunat, pasta, riisi.
  • Ota kauppaan aina omat kauppakassit mukaan, muovipussit ovat yksi turhin menoerä, vaikka sinä hetkenä pieneltä saattaa tuntuakin.
  • Jos perheessänne syödään paljon vaaleata leipää, leivo se itse! Kaurasämpylät, porkkanasämpylät - netti on täynnä helppoja ja nopeita ohjeita!
  • Vertaile kilohintoja ja muista vertailla niitä tasaisin väliajoin. Joskus se halvin tuote ei olekaan enää halvin.
  • Kun vertailet kilohintoja, niin muista että se halvin ei välttämättä ole sinulle se halvin vaihtoehto. Avaan tätä kaaliesimerkillä: Olin tekemässä kaalilaatikkoa ja tarvitsin siihen kilon verran kaalia. Tavallisen kaalin kilohinta 1,35 euroa, kun taas luomukaalin kilohinta 2,98 euroa. Punnitsin pienimmän tavakaalin ja sen hinnaksi tuli reilusti yli 4 euroa. Sitten punnitsin sopivankokoisen luomukaalin, joka oli vähän päälle kilon ja sen hinnaksi tulikin noin 3 euroa. Eli otin sen, koska tavankaalista olisi jäänyt yli puolet jääkaappiin homehtumaan ja siitä se olisi löytänyt itsensä kompostiastiasta. Toki, jos tiedät tekeväsi kaalista muutakin, kun sen hetkistä ruokaa, olisi edullisempaa ottaa tavankaali.
  • Minimoi hävikki. Älä siis keitä pastaa silmämääräisesti, vaan mieluummin punnitse tai mittaa sopiva määrä ennen keittämistä.
  • Käy ensin jääkaappi ja kuiva-ainekaappi läpi ja kirjoita sitten kauppalista. Pysy kauppalistassa!
  • Käytä hyväksi kauppojen -30% tarjoukset ja suunnittele kauppalista sen mukaan. Mieti etukäteen, mitä laitat ruoaksi, jos jauheliha on tarjouksessa tai vastaavasti esimerkiksi kana, - näin kaupassa ei tule paniikkia, mitä laittaa ruoaksi, kun alessa onkin kanaa eikä possua :) lisäksi, olet tietoinen, mitä kaapeistasi löytyy!
  • Osta kasvikset ja hedelmät sesongin mukaan. Vaikka kotimainen kurkku on hyvää, tiukan budjetin noudattaja jättää varsinkin talvella sen kauppaan ja ostaa espanjalaista kurkkua.
  • Esimerkiksi S-kaupoissa lukee Satokausituote niitten tuoetteiden yllä, jotka ovat sen hetken kauden vihanneksia, juureksia ja hedelmiä.
  • ÄLÄ mene kauppaan nälkäisenä, mutta jos menet, niin tuijota kauppalistaasi ja siirry mahdollisimman nopeasti kassalle :D
  • Oletko herkkusuu niin kuin minäkin? Leivo. Esimerkiksi tässä kuussa olen leiponut jo kahdesti puolukkapiirakan, koska puolukat ovat itselleni ilmaisia, kun kerään ne metsästä, perusainekset löytyvät aina kaapista ja halvin kermaviili maksaa 0,45 euroa. Kun tekee murotaikinaohjeesta puolikkaan annoksen ja kerää puolukat metsästä, tulee vuoallisen hinnaksi 1,125 euroa.
  • Voit leipoa myös kanelikeksejä, kuivakakkuja, marjapiirakoita ja vaikka mitä muuta edullisesti!
  • Pakasta osa leipomistasi herkuista vieraiden varalle ja säästyt yllätyskuluilta, kun kaveri piipahtaakin yllättäen kahville.
  • Pakasta ylijäämäruoat. Kuvitellaan, että teet kaalilaatikon, josta syötte perheen kanssa kahtena päivänä. Kolmantena päivänä tekisi jo mieli jotain muuta ja vuoassakin on vaan epämääräinen annos. Hanki hyviä pakastusrasioita ja pakasta täsmäannos, jonka voit ottaa töihin mukaan tai syödä lounaaksi joskus toiste. 
  • Pakasta nimenomaan annoksia, älä könttiä. 200g pastaa/riisiä ja 100g lihaa/kanaa/kalaa on sopiva annos aikuiselle.
Opettele laittamaan ruokia ja kokeile rohkeasti uusia reseptejä :)



Kauppaanhan saa menemään vaikka kuinka paljon rahaa, jos ostaa mitä haluaa eikä budjetoinille ole tarvetta. Harvemmalla kuitenkaan on sellainen tilanne ja vaikka olisikin, niin onko järkeä laittaa lähemmäs 1000 euroa päivittäistavaraostoksiin? Minun mielestä ei. Nythän on menossa myös Funky fitin järjestämä "ihmiskoe" Syyskuun halparuokalaiset ja heillä on tapahtumasivun lisäksi myös oma ryhmä Facebookissa. Siinä on tavoitteena elää syyskuu 3,5 eurolla/henkilö/päivä.

Yksineläjän kuukausibujetti on siis 105 euroa, kahden hengen taloudessa 210 euroa, kolmen 315 euroa, neljän 420 euroa ja niin edelleen. Kuulun itsekin ryhmään, sillä sieltä saa hyviä vinkkejä edulliseen kotiruokaan ja iltaisin selatessani jäsenten kirjoituksia hämmästelen, miten vähällä rahalla ihmiset tekevät herkullisia ja terveellisiä ruokia! Kannattaa liittyä vaikkei haasteeseen ottaisikaan osaa! 


Senttien laskeminen on kivaa, kun ne ovat säästöpossussa, eivät kukkarossa.

Karina



8 kommenttia:

  1. Olen itse herännyt ihan samaan ongelmaan kun opintojen vuoksi rahantulo vähenee, ja kuukausimenoja katsellessani huomasi että päivittäistavarakauppaan oli mennyt n. 500€, meillä on kahden ihmisen talous. Toimiviksi säästövinkeiksi olen kokenut ruokalistan - teen siis konkreettisen listan esim kolmelle viikolle, ja yhden viikon ruuat ostetaan aina yhdellä kerralla listaa tuijottaen. Ei tule kaupassa paniikkia että mitä ruuaksi :) Ja löytäessäni -30% lihatuotteita joita tiedän käyttäväni paljon, ostan niitä useamman paketin pakkaseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokalistaa on minunkin pitänyt kokeilla vaikka kuinka monta kertaa, mutta en jotenkin saa aikaseksi. Uskon, että sekin toisi omat säästönsä! Meidän ruokalasku on tällä hetkellä 195e ja tänään on kauppapäivä, just laskin, että jos saan pariksi päiväksi tarvikkeet alla 35 eurolla ja jatkamme samaan malliin, niin kuukauden laskuksi saattaa tulla jopa "vain" 450 e! Mikä olisi 340e vähemmän kuin viime kuussa :O uskomatonta. täytyy vaan jatkaa säästämistä ja edullisen ruoan laittoa :)

      Poista
  2. Tosi hyvä postaus ja täynnä hyviä vinkkejä :)
    Oma säästövinkkini ovat keitot. Ne ovat hyviä, riitoisia ja edullisia ja tietty superherkullisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Keitot ovat hyviä ja edullisia tehdä, meilläkin niitä usein :)

      Poista
  3. Itselläkin on ollut monta kertaa ajatuksena, että olis mielenkiintoista laittaa vaikka kuukauden ajan kaikki menot ylös. Näkisi mihin se raha oikeasti menee. :) Hyviä vinkkejä oli listallasi, meilläkin varmasti tulisi säästöä, kun katselisi juurikin noita alelapputuotteita, joita todella harvoin tulee ostettua sen vuoksi että ruoka on jo päätetty eikä sitten tule hamstrattua niitä alennuksia.

    VastaaPoista
  4. Meillä ruokalaskun paras pienennystapa on se, että ei mennä kauppaan :)

    Syödään kuitenkin siitä huolimatta, mutta kaapeista saa aina tiettyyn pisteeseen asti tehtyä ihan maittavaa ja täyttävää ruokaa ilman kaupassa käyntiäkin. Kummasti sitä keksii kaapista ruokaa kun ei ole käynyt tai ei millään jaksa mennä sinne kauppaan.

    Tätä ei toki voi toteuttaa pidemmän päälle, mutta aina muutaman päivän pystyy pitkittämään kauppaan menoa.

    Ehkä toinen ainakin meillä laskua tiputtava summa on kaikenmaailman lisukkeiden ostamatta jättäminen. Sorrutaan noihin välillä ja sen kyllä huomaa siinä kassalla.
    Lisukkeilla tarkoitan esimerkiksi useammanlaisia pähkinöitä (yhdilläkin kerrallaan pärjää), erikoisjuustot, salaatin lisukkeet jne. Ne kaikki ns. pienet jutut siinä lautasella ihan sen perus ruuan lisäksi. Hyviähän ne on, mutta saa ruuasta täyttävää ja terveellistä ilman niitäkin.

    Ehkä paras vinkkisi oli kilohintojen vertailu ja erityisesti se, että halvin ei aina ole halvin jos puolet menee hävikkiin. Se tiputtaa sitä summaa paljonkin, kun ostaa vain sen mitä käyttääkin.

    T:"se" anonyymi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, nyt mä tajusin! Oot "se" anonyymi, joka toivoi tätä postausta? En osaa nyt yhdistää, mihin "se" liittyy..

      joka tapauksessa kiitos kommentistasi, siinä oli hyviä pointteja! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)