HerkuTON elämä.

Mainitsin jossakin postauksessa ihan sivulauseessa, että uuden vuoden lupaukseni oli olla syömättä herkkuja niin monta päivää, kuin sain tykkäyksiä Facebookissa. Koska olimme lomalla, lupasin aloittaa herkkulakon heti kotiuduttuamme. Tykkäyksiä sain 42 ja herkut jätin 14.1 eli tänään on 25.päivä ilman.
Minulle se on hurjan pitkä aika. Varsinkin kun olen nyt tajunnut, miten sokeririippuvainen olen ollut.

Kerron nyt totuuden.

Olen elänyt koko elämäni sokerilla ja herkuilla. Suklaata, toffeeta, sipsejä, leivoksia, jäätelöä, kinuskikastiketta lusikalle ja suuhun, mentos patukoita kerralla, suklaalevyjä kerrallaan. Lista on mahdottoman pitkä. Söin aina kun hyvää oli saatavilla ja jos ei ollut, saatoin suklaahimoissani kävellä 6km suuntaansa hakemaan sitä.

Olivian syntymän jälkeen riippuvuus nousi ihan uusiin sfääreihin. Minä voin syödä kaikkea hyvää, koska imetän, oli jokapäiväinen tekosyyni. Tarkalleen ajateltuna, tämähän karkasi jo synnytyssalissa, kun ponnistin Kinder maxi patukoiden avulla. Kotona asia paheni, vaikka samalla halusin päästä raskauskiloista eroon, mutta samalla halusin mussuuttaa pullaa ja suklaata.

Mieheni on aina kritisoinut herkkukäyttäytymistäni. Yrittänyt tuoda minut todellisuuteen ja näyttää minulle, paljonko limpparit ja mehut ja Fani palat sisältävät sokeria, minä lähinnä naureskelin, joojoo, en mä nyt oikeesti ees syö paljon herrkuja. Valehtelin niin miehelleni kuin itselleni. Ei olisi tarvinnut kun kävellä yläkertaan ja avata lipaston laatikko.

Salassa. Söin varsinkin suklaata mieheltäni salassa. Seurustelumme alkuajalla poltin tupakkaa salassa, sillä mieheni inhoa tupakointia. (Tiesi toki, että tupakoin, kun tutustuimme) nyt olin vajonnut siihen, että söin herkkuja salassa. Autoni oli kuin Fazerin tehdas, kääröjä penkkien aluset täynnä. Jäätelöpapereita, tyhjiä limpparipulloja. Huh, ihan alkaa hävettämään kun mietin asiaa.

Ihme kyllä, sain pudotettua kilot herkkusyömisestä huolimatta, pääsin 71,5 kiloon. Thaimaassa kaikki muuttui. Olin kuin heroinisti. Minun oli PAKKO saada joka päivä jotakin. Pakko. Se tunne oli kamala. 2 minuuttia ennen kaupan sulkeutumista juoksin hissille, jotta pääsen äkkiä ostamaan jotain hyvää. Ja koska en yleensä tiennyt, mitä hyvää haluan, ostin varulta sekä suklaata, sipsiä että jäätelöä. Ja sitten söin ne kaikki.

Mies pyysi monesti pysähtymään ja miettimään herkkujen määrää. Mutta mitä vastasin taas? Minä imetän, kulutan paljon, ei ne näy, oonko muka lihava, häh, me ollaan lomalla, älä valita, menenkö sitten tupakalle  jne jne jne. laspellista ja typerää. Jatkoin herkkujen syömistä.

Uuden vuoden aattona selasin Facebookkia ja törmäsin kaverin seinällä statukseen: Olen niin monta päivää syömättä herkkuja, kuin paljon tämä saa tykkäyksiä (jotenkin niin se meni). Aloin kypsyttelemään päässäni ajatusta, että mitä jos minäkin? En uskaltanut sanoa sitä ääneen ja lappasin toffeekarkkeja suuhuni.

Kun tuli aika kertoa uuden vuoden lupaukset, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin, että tulen laittamaan omaan Facebookini tälläisen statuksen. Jännityksellä seurasin, miten punaisia ykkösiä alkoi ilmaantumaan, toinen toisensa perään. Kun määräaika oli loppu, tulos oli 42. Silloin määrä tuntui suurelta, nyt tuntuu pieneltä. Vain 10% Fb kavreistani oli tykännyt.

Niin kuin jo edellä mainitsin, päätin aloittaa lakon vasta Suomessa. Ne kaksi tammikuun ensimmäistä viikkoa tankkasin herkkuja sitten ihan urakalla, koska kohta en voinut syödä mitään. Fiksua? Ei kovin. Painoin Suomeen palatessani 73,4kg.

Nyt on 25 päivää takana ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin: voin paremmin kuin koskaan. Mahasta on hävinnyt turvotus ja paino on tippunut 4,6 kg! Painan "enää" 68,8kg. Liikuntaa en ole harrastanut, syön täysin normaalisti, tavallista kotiruokaa. Juon kahvia maidolla ja sokerilla, teetä sokerilla ja hunajalla (yritän kyllä pärjätä pelkällä hunajalla jatkossa). Suklaata, sipsejä, jäätelöä, herkkupullia ja piirakoita - kaikkea, mikä luokitellaan herkuksi, en syö.

Enää olisi 17 päivää jäljellä. Mä luulen, että tässä kohin on parempi tehdä pysyvä elämäntapamuutos ja alkaa pitämään herkkupäiviä. Joka päivä "vähän" ei mun kohdalla tule koskaan toimimaan.


Miten on, maistuuko teillekin vähän liian paljon, hieman liian usein?

                                                             Karina

Suklaaholismi.

Olivia on päikkäreillä ja minä otan rennosti. Niin rennosti, kun vaan suklaanhimoissani voin olla.

Perheeni nauraa minulle, kun kerron vieroitusoireistani ja siitä tärinästä, mikä minulle tulee, kun ajattelen suklaata ja sitä, etten sitä saa! Eihän tämä kokeilu kestä kun viikon (tai kaks..)ja nyt on vasta kolmas päivä ilman ylimääräisiä herkkuja, mutta se tuntuu ikuisuudelta.

Kokeilu lähti siitä, kun huomasin painoni seisovan paikallaan riippumatta siitä syönkö 2 levyllistä suklaata ja purkin Pringelseja viikossa vai 3 leyvllistä ja sipisen lisäksi vielä puolen litran suklaajäätelönkin. Mieleen tuli sitten ajatus, että mitä jos jätän kaikki herkut viikoksi pois ja teen joka päivä kevyen kotitreenin - vatsalihaksia, kyykkyjä, joitakin sarjoja käsipainoilla. Hyvin olen jaksanut ensimmäiset kaksi päivää pysyä suunnitelmissani. Tippuuko paino viikossa? Miten paljon? Tästä uteliaana, päätin kokeilla.

Suklaaholismi, imetysdementia ovat tuttuja käsitteitä varsinkin naisille. Moni mies ei mielstäni pysty koskaan ymmärtämään, että nämä sairaudet, ovat todellisia. Jos mies väittää, ettei suklaaholismi ole todellinen, voitte näyttää hänelle tämän teksipätkän Tiede lehdestä:

08.10.2001 00:00

Suklaaholismi sukua muille riippuvuuksille

Samat aivoalueet herkistyvät, kun ihminen syö suklaata tai nappaa kokaiinia. Asia selvisi, kun chicagolaistutkijat kuvasivat positroniemissiotomografialla yhdeksän suklaasyöpön aivoja. Jokaisen herkkupalan jälkeen koehenkilöiltä kysyttiin, maistuiko suklaa hyvältä ja haluaisivatko he lisää. PET-kamera seurasi aivojen verenkiertoa ja osoitti aktiivisen alueen.

Aina kun koehenkilöt vastasivat myöntävästi kysymyksiin, heidän tunne-elämäänsä säätelevät limbiset eli sisätila-aivot reagoivat. Sama ilmiö havaitaan kokaiinin käyttäjillä. Jos koehenkilöt jatkoivat suklaan mutustelua, vaikka olivatkin jo ähkyssä, otsalohkon etuosa aktivoitua. Aluetta kutsutaan "lennonjohdoksi", joka vaimentaa limbisen järjestelmän viestejä ja tekee ilmeisesti ratkaisevan päätöksen syömisen lopettamisesta. Myös eräät motivaatiota tasapainottavat aivokuoren rakenteet reagoivat, kun ihmiset makustelivat, vieläkö vatsa ottaa vastaan vai ei.

Tutkimuksesta kertoivat tiedelehdet Brain ja Science.

---

Lainaus: Tiede

Omalle miehelleni en ole kertonut tästä kokeilusta mitään. Ajattelin yllättää hänet, jos ensi viikon sunnuntaina paino on tippunut yli kilon, jatkan tätä häneen tuloonsa asti, ties vaikka onnistun näyttämään hoikemmalta, kun hän tulee.

Onneksi hedelmät pelastaa pahimmat makeanhimonoireet, söin eilen vesimelonia sillä innolla, kuin en olisi koskaan ennen syönyt sellaista. Oli nimittän niin makeaa ja mehukasta! Mango on mun toinen heikkous, pomelo kolmas :) näillä mennään, Olivia heräsi!