tiistai 22. tammikuuta 2013

Kaupunkipäivä

Pikkuoravan kanssa käytiin tänään kaupungilla. Ensin tuli kahviteltua parhaan ystäväni kanssa, pyysin häntä kaasokseni, onneksi hän suostui :) oli niin ihanaa istuskella pitkästä aikaa coffee housessa ja jutustella kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Sitten käytiin kaupoilla, mitään en ostanut! Ok, verenpaineen mittarin äidilleni vaan. Ja siitä jatkoin  ihanan raskaana olevan kaverin luo teelle. Käytiin pyörähtämässä kirppiksellä ja sieltähän löytyi taas kaikkea tarpeellista ja ei niin tarpeellista: hug a bub kantoliina (nyt mulla on niitä kaksi:), matkaversio hoitoalustasta (kätevä pakata ja reunat on puhallettavia),  muutama vaate pikkuoravalle ja turvavyön alennin systeemi, en oo vielä laittanut sitä, mut toiv on hyödyllinen, nykyään huomaa jo, miten vyö painaa.

Kaupunkipäivän jälkeen nappasin hoitokoiramme mukaan ja ajelin iloisena kotiin. Ilta onkin mennyt uunia lämmittäessä ja koiran kanssa makoilessa. Rakas lähti sunnuntaina kauemmas koulutukseen ja tulee kotiin vasta perjantai-iltana, joten kivaa, että on edes jotain seuraa täällä! Ja tulee pakostakin ulkoiltua, kun onhan toista käytettävä pissillä.

Ainiin! Vaunut haettiin viime viikonloppuna vanhempieni luota, joten niistä on tulossa postaus tällä viikolla! :) (viimeistään ensi viikolla)

:)

RV 33+1


Masuvartija <3

2 kommenttia:

  1. Tääh toinen hug a bubi, vautsi! Mistä löysit ja mihin hintaan? ;) Vautsi, oot kyl yks mestari löytöjentekijä! Ja jee vaunupostaus! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)