tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huomenna la! +BudjettiSuunnitelma

Huomenna ois laskettu päivä pikkuoravan syntymälle. Huomenna, 13.3.13 ois myös neuvola klo 13.30. En yhtään tykkää siitä, että on neuvola lasketulle päivälle, sehän tarkoittaa sitä, että automaattisesti ajatellaan, ettei vauva kummiskaan synny ennen sitä/sinä päivänä. Niin, vain
10% vauvoista syntyy laskettuna päivänä, mutta voishan meidän pikkuorava olla yksi niistä?

Ihmiset kyselee koko ajan "joko,joko,joko". En jaksa niitä enää. Laskettu päivä on huomenna, antakaa mun olla? Ihanaa toki, että olen monien mielessä ja vointia sekä JOKO kysymyksiä esitetään, mutta kun samat ihmiset kyselee tätä joka päivä, alkaa käydä jo hermoon.
Kyllähän minäkin haluaisin jo rakkaan tähän maailmaan, mutta ei se ole minusta kiinni, milloin sieltä päätetään syntyä :) ihanteellinen päivä olisi kyllä huomenna <3 data-blogger-escaped-br="">
Vointi on ollu viime päivät ok, energisyys on tosin hävinnyt ja tilalle on tullut taas väsymys ja itsesäälissä rypeminen. Nousin tänään klo 11.30.

Koska tänään tuli ekat äitiyspäivärahat, makselin laskuja ja tein budjetin kuukaudelle. Ei tuu olemaan helpot seuraavat 10kk. Ei todellakaan. Pelottaa miten pystyn noudattamaan niin tiukkaa budjettia, mutta toisaalta, kun rahaa ei vaan ole sen enempää kuin mitä budjetissa on, ei ole muutakaan mahdollisuutta.

522€/kk. Laskin siis kaikki tulevat tuet ja jaoin ne tasaisesti jokaiselle kuukaudelle. 522€ kuukaudessa, on se millä seuraavat 10kk elän. Mitä siitä summasta maksan? S-marketin päivittäistavaralasku(sis.vaipat) 40% kuukauden laskusta. Eli niin 200e/Kk, puhelinlasku 50€/kk (sis.iphonen kk maksun, pakettiliittymän, nopean netin sekä ipadin 3G netin). Kodin netin minun osuus 20€. Bensaan oon varannut 60€/kk ja s-tilille 50€/kk. Lisäksi yhteen yllärilahjaan 35€/kk (äidillä on viiskymppiset elokuussa), käyttörahaa 80€/kk ja "huveihin ~25€/kk. Kaikki yhteensä= 520€.

Asuntolainaa minulla ei vielä ole. Mies maksaa äitiysloman ajan minun osuuden seuraavista: sähköt, vedet, roskat, oman 60% s-market laskusta, minun henkivakuutuksen. Normaalisti meillä on s-marketin lasku mulle 45% ja miehelle 55%.

Kai minä pärjään? Jos joku miettii tulevia hankintoja/menoja vauvaa varten/liittyen, niin sitä varten meillä on se s-tili, johon molemmat laittaa 50€/kk, sinne menee lapsilisät ja bonukset, kaikki yhteensä ~250€/kk. Sieltä sitten maksellaan mitä tarvii. Sieltä ne kaikki hankinnat on maksettu nytkin. Ja mm. Synnytys-sairaalalasku mene sieltä. Että tälläinen hulppea elämä ois edessä.

Jospa minä synnytyksen jälkeen keskityn vain kotiarkeen, vauvaan, vaunulenkkeilyyn, ilmaiseen paikkakuntamme saliin sekä leipomiseen ja edullisten kotiruokien tekoon. :) kyllä mä mä pärjään! Ja onhan mulla mies, ei mulla oikeesti mitään hätää tuu koskaan olemaan, en vaan haluais elää toisen siivellä, vaikkakin minähän tässä meidän lastamme kotona hoidan:) eli ei se edes olisi siivellä elämistä, yhteinen elämähän meillä on.

Miten teidän perheessä? Paljonko saatte tukea kun laskette kaikki yhteen ja jaatte 10kk? Mihin menee rahat ja jääkö mitään säästöön? :)

Tässä olisi olkkari valmiina ottamaan ensimmäisiä supistuksia vastaan :) sitten tositilanteessa :)

15 kommenttia:

  1. Herranen aika, miten vähän rahaa kuukautta kohden.. Onko toi minimipäiväraha? Tosi hyvä juttu, jos mies maksaa noita sunkin osuuksia kaikista menoista! Teet kuitenkin arvokasta työtä kotona, kun hoidat teidän lastanne!

    Laskin äsken, että mä saan vähän päälle tonnin kuussa, joka on kyllä mulle vähän rahaa kuukaudessa. Kunhan vähän suunnittelee menojaan, niin kyllä sitä pienemmälläkin summalla hyvin tulee toimeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiedän, toi on TODELLA pieni summa kuukaudelle. Mutta, verovuoden 2011 mukaan mennään, olin päätoiminen opiskelija. Viimeiset 6 kk tienasin ok, mutta jäi muutamasta satasesta kiinni se 20% nousu. Onhan sitä opintotuella ja pienillä lisäainsioilla yht maks 700€/kk joskus eletty, bailattu ja tupakkaa poltettu. Ja ruoat, vuokrat maksettu. Nyt ei onneksi ole asumismenoja, kun mies omistaa koko talolainan :D minä liityn seuraan sitten joskus kun on mahdollisuus siihen. Eikä ole tupakkakuluja/baarireissuja joka la enää :)

      Poista
    2. Ja ei! Mulla ei oo edes minimipäiväraha!
      Esim ekat korotetut päivärahat on mulla 33,19€/päivä kun minimi on 23,77€/päivä!! Ja noista lasketaan vielä 20% veroja. Oma 522€/kk on veroton osuus. Jos otetaan seuraava kuukaus, saan 25 päivää x 33,19= 829,75 -20%verot jää 663,8€, minimi saa 25x23,77=594,25 -20%= 475€ eli onhan siinä ero.

      Poista
  2. Mä en saa palkkaa kolmelta ekalta kk:lta, joten aika äkkiä tippuu tulot. Mut jos kaikki tuet lasketaan yhteen ja jaetaan 10 kk:lla niin nettona jää jotain 1800 €/kk. Onhan se ihan hyvin, mutta kuitennkin paljon vähemmän, mihin oon tottunut.
    Me ollaan miehen kans maksettu lainat, vastikkeet, vakuutukset ja siis kaikki puoliksi tähän asti. Mutta nyt kun oon kotona, jaetaan yhteiset menot 40/60 tai jotain sinne päin. Uskon että pärjätään tuollakin ihan hyvin, koska ulkona syömiset (mitä harrastetaan tosi paljon) jää luonnostaankin vähemmälle.
    Hoitovapaalla olisi tarkoitus olla muutama kk. Sitä varten mulla on rahat jo valmiiksi säästettynä ja vähän ekstraakin pahan päivän varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun korviin kuulostaa sun tilanne todella hyvälle! :) mutta olenkin tottunut vähempään :D mullakin on onneksi säästöjä hyviltä palkkakuukausilta, ne menee nyt kaikki elokuussa pidettäviin häihin, mut eipähän tarvii näistä pienistä rahoista enää siihen säästää! :)

      Poista
  3. Kyllä te pärjäätte, kun sinulla ei talolainaa ole ja mies maksaa kustannuksia :) Ei se nimittäin ole "naisen valinta" jäädä kotiin, vaan jopa väistämätöntä ;) Kun päivärahan määrää lasketaan, niin pitäiskö ne 6 kk tulot yksinään ylittää 20 % ne edellis vuoden tulot? Vai 6 kk tulot kerrotaan kahdella jne..? :) Tsemppiä loppuodotukseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :)

      Näin olen ymmärtänyt: 6kk kerrotaan kahdella ja sen summan tulisi olla 20% enemmän kuin viime vuoden vuositulot. Toisinsanoen, jos tienasit viime vuonna bruttona esim 10 000€ niin 6kk ennen äitiyspäivärahan saantia, tulojen tulisi olla viim 6kk yhteensä vähintään 6000€, mikä on 12 000€/vuodessa, mikä on taas 20% enemmän edellisvuoteen verrattuna :)

      Poista
  4. Niiii-iii, 475eurolla sit elellään (-300e vuokra, -40e puhelinlasku ja sitä rataa......). Toivottavasti siis synnytys/toipuminen menee hyvin, että pääsen töihin heti kesäkuussa!:S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin itse asiassa sinua,kun laskeskelin omaa budjettiani :/ vähällä me joudutaan selviämään, mutta onneks sullakin on papi :) onko teidän vuokra 600€/kk? Onpa paljon! Toisaalt, keskusta-alue maksaa, kaupungissa kuin kaupungissa..

      Poista
  5. Ei meillä lasketa, että kumpi maksaa minkäkin osuuden... Se maksaa, jolla on rahaa. Eli miehen ollessa työttömänä minä maksoin lähes kaiken ja nyt kun itse olen kotihoidontuella, mies maksaa lähes kaiken. Se on mielestäni reiluutta, onhan tämä yhteinen elämä.

    VastaaPoista
  6. Mekin ollaan puhuttu kokonaan yhteisistä rahoista, mutta tällä hetkellä tilanne on kuitenkin vielä näin. Mä luulen,että sitten kun minustakin tulee palkansaaja ja talonlainanlyhentäjä, niin siirrytään siihen käytäntöön.
    Perheessä perheen tavalla :) ikinä ei olla rahoista riidelty ja kaikki suurimmat hankinnat maksaa mies, joskus "osallistun" pienellä summalla, mutta ihan omasta aloitteestani :)

    VastaaPoista
  7. Kyllähän tuo summa kuulostaa pieneltä, etenkin se minimi.. :( Voisi olla, että meille ei vauvaa tulisi ihan heti noilla summilla vaan olisin ensin sen 6kk töissä ja sitten voisi asiaa suunnitella uudemman kerran.. :) Tosin ei meilläkään ole erillisiä rahoja, vaikka ne omille tileille tuleekin. Se maksaa, jolla on rahaa ja joka jaksaa kauppaan raahautua. :) Yhteisiä säästötilejä meillä on 2, toinen juurikin tuo S-tili, jonne tosin ei laiteta rahaa lainkaan, mutta ostokset kerryttää kuukaudessa tilille n. 60-70€. Nämä rahat käytetään sitten kerran vuodessa tms johonkin järkevään tai vain hauskanpitoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni sumna kyllä, mutta tietoinen valinta, haluan ensin lapset, sitten ura. Olen sellaisessa ammatissa (venäjän ja viron kielen tulkki) että kun sitä alkaa tekemään, on oltava koko ajan käytettävissä ja ajan tasalla kaikesta, ja kun yks keikka tuo aina toisen, on oltava tukka putkella sitten kunnolla :) nyt onkin vähän ikävää mun kannalta,kun pääsin poliisilaitokselle freelance tulkiksi raskausaikana ja olenkin tehnyt keikkaa heille, mutta jos soitto tulisi nyt (okei, nyt vielä vastaisin), mutta parin viikon päästä, en enää voisi olla yhtä käytettävissä ja mitä vähemmän olen käyettävissä sitä suuremmalla todennäköisyydellä he soittaa jatkossa ensisijaisesti jollekin toiselle tulkille ja minä "unohdun". Sellaista se freelance elämää on :D
      Ja vaikka meilläkin on omat tilit ja yks yhteinen, niin kyllähän meillä taitaa mennä niin, että mun pienet rahat on mun ja miehen rahat on yhteiset :D haha.

      Poista
  8. Hauska lukea muiden kauhisteluja siitä, miten pieni se sun raha onkaan :) Meillä vähän sama tilanne (tai jopa pahempi) eli olen vielä päätoiminen opiskelija ja teen osa-aikaista työtä ja mies on jo töissä. Eli minimirahalla mennään!

    Toisaalta meidän menot on tähänkin saakka ollu tosi pienet, joten en osaa edes kauhistua minirahan pienuutta. Tottahan toki se vaikuttaa arjen valintoihin (meillä ei esim ole autoa), mutta kyllä sitä nyt vuoden verran pärjää vaikka päällä seisten!

    t. Annu

    VastaaPoista
  9. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.Monella tutuilla tulot kohtalaisen suuret mutta aina rahapula.Kun kerran on oppinut laskemaan elämisen kustannuksia,taitaa sen koko elämän.Itsellä tulot hieman enemmän mutta ruuat ja talouteen kuuluvat hygeniatarvikkeet maksavat n.100 euroa/hlö.Bensa,sähkö,vesi ja vakuutusmaksut n.200 euroa oma osuuteni.Netit ja puhelin 20 euroa.Vaatteita ostelin aikoinaan tarjouksesta sen verran,että riittää moneksi vuodeksi,kun ovat venyvää kokoa.Eläminen ei sinänsä kallista.Harrastukset voi maksaa,jos haluaa matkustella tai käydä ulkona.Itselle riittää kaupoilla käynti virkistäytymiseen ja jopa työnkin otan virkistäytymisen kannalta,kun pääsee ihmisten ilmoille,silloin kun töitä on.Matkustamiseksi riittää,kun käyn kerran tai pari tuttuja moikkaamassa 3 h ajomatkan päässä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)