torstai 28. maaliskuuta 2013

Mutta mitä tapahtui epiduraalin jälkeen?


Viimeisin postaus synnytyksen aikana jäi siihen, kun kerroin saaneeni epiduraalin. Sen laitto meni helposti ja vaikka pelkäsin piikin laittoa kuollakseni, selviydyin siitä hyvin. Vähän ajan päästä kävin vielä omin jaloin vessassa ja palattuani sänkyyn, torkahdin melkein kahdeksi tunniksi. Kaksi tuntia unta 51 tunnin aikana teki ihmeitä. Sinä aikana selvästikin rentouduin ja herättyäni olin 9cm auki. Eli kahdessa tunnissa neljä senttiä! Enkä siis saanut oksitosiinitippaa avuksi, onneksi!!! :)

Tämän jälkeen alkoi kova valmistelu ponnistusvaihetta varten. Synnytystäni hoiti viittä vaille valmis kätilöopiskelija(se oli hänen 38.synnytys), joten salissa oli tavallaan koko ajan kaksi kätilöä, opiskelija ja oikea. Hyvä puoli opiskelijassa oli se, että hänellä oli minulle koko ajan aikaa. Hän hieroi alaselkääni, kyseli vointia ja oli mun tukena. (Miehen "hylkäsin" synnytyksessä täysin, siitä myöhemmin lisää).

Kun kovat supistukset jatkuivat ja alkoi olla asennon etsimisen paikka, alkoi pahin vaihe. Mikään asento ei tuntunut hyvältä, kaikissa kipu meni suoraan alaselkään, itkin ja oksensin kivusta, mulle nousi 38,4'C kuume ja olin varma, että mun selkä räjähtää tuhannen pärstäleiksi hetkenä minä tahansa.

Lopulta löytyi suht ok asento ja se oli selällään, jalat tukien päälle. Rakas tuki niskaa, kätilö vasempaa jalkaa ja opiskelija hoiti loput.

Ponnistusvaihe tuli aika äkkiä(ja kesti 37min, mikä on ensisynnyttäjälle käsittääkseni aika hyvä saavutus), sain tasaisen väliajoin kovia supistuksia ja hetken kun keskityin, löysin oikean rytmin sekä osasin kuunnella ja totella kätilöä. Kaikki menikin tosi hyvin, "väänsin isoa kakkaa" kuten käskettiin, keskityin ponnistamaan juuri siihen kohtaa johon kätilö käski ja pää oli jo hyvin ulkona. Ja edelleen samassa kohdassa. Supistuksia ja ponnistuksia ponnistusten perään, se vaan jumitti samassa paikassa. Lopulta kätilö päätti tehdä pienen pienen aputilan ja nappasi saksilla ihan vähän.

Seuraavalla ponnistuksella tyttö oli ulkona- käsi poskella, mikä selitti sen jumimisen. Ilman kättä tyttö olisi tullut helposti ilman sitä pientäkään välilihan leikkaamista.
Samalla kun tyttö syntyi, mies purskahti itkuun ja minua vaan hymyilytti. En tuntenut istukan syntymistä, se olisi minulta kokonaan jäänyt huomaamatta jos en olisi kuullut kätilön sanovan "istukka täydellinen", kysyin siinä vaiheessa, että siis mitä, joko se tuli ulos? :D

Tyttö rinnalla tihrustimme onnen kyyneleitä, ymmärsin toki, että minut ommellaan vielä ennalleen.... Mutta en odottanut sellaista tuskaa, tunnin verran.

Neidin poskella ollut käsi oli ulos tullessaan repinyt minulle emättimeen pahoja viiltoja. Nekin piti ommella kiinni. "Tämä on yhtä palapeliä, eikä sinne kunnolla näe, mutta kyllä me sut naisen anatomian mukaisesti takaisin saadaan"...todella lohduttavaa? Kun kaikki sanoo, että siinä vaiheessa kun lapsi on rinnalla, unohdat kaiken muun etkä edes huomaa mitä alhaalla tapahtuu, niin voin kertoo, että joo, sitä kahta tikkiä mitkä laitettiin välilihaan, niin en tuntenut, mutta ne loput kymmenkunta mitkä meni emättimeen niin KYLLÄ tunsin, vaikka oli puudutetta ja ilokaasua. Ja tässä vaiheessa myöskin kaduin, että oli opiskelija, koska ensin kätilö näytti mitä pitää tehdä, sitten opiskelija teki, jonka jälkeen kätilö tarkisti ja teki vielä korjauksia, ja taas opiskelija ja taas kätilö ja paikkoja vaan revittiin ees taas, pyysin monesti että olisivat vähän hellempiä, laskin minuutteja ja anelin, että kaikki olisi jo ohi.

Kun se lopulta oli ohi, eli tunti tytön syntymästä, oli kätilöillä vihdoin aikaa auttaa pientä rinnalle imemään. Sitten suihkuun, vauva mittauksiin ja isällensä paljaalle rinnalle kiikkutuoliin vierihoitoon.

Tämä tapahtui epiduraalin jälkeen. Ja tämän takia olen pitänyt blogista taukoa, omien haavojen hoitamista- kirjaimellisesti. Olen vetäytynyt kotiini, nuolen haavojani ja iloitsen ihanasta tytöstä, joka on mun oma pikku tissiapina <3

10 kommenttia:

  1. Voi kiva kun kerkesit ja jaksoit tulla kirjoittelemaan postauksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tätä kolmena päivänä, aina se vaan jäi kesken! :D tulossa on vielä tens-laitteen käyttökokemus postaus, "hylkäsin mieheni synnytyksessä" postaus, imetys-asiaa, jne jne :D ideoita on paljon, yritän vaan saada ne mahd pian ylös :)

      Poista
  2. Whoa! Vaikka itse repesin kans aika pahasti, niin onneks vasta melko ulkoa... Eli en joutunut kestämään kun puolisen tuntia ompelua ja nekin tikit melkein ulkopuolelle. Ja silti voin kertoa, ettei kivut tosiaan unohtunut lapsen ulostuloon, mitä nyt se "p*rse repeää"-tunne poistui. Itse kiskoin ilokaasua koko ompelun ajan ja uhkasin jopa kätilöä, että vedän itseltäni tajun pois ko. aineella. Häijyä teki, mut on se nyt unohtunut jo aika hyvin ;)

    Kiva oli kuulla loputkin synnytyksestäsi, mukavaa, että jaksoit kirjoittaa :) Ihanaa vauvailua teille, meillä on jo arki koittanut (isosisko on kovasti kipeänä ja jännätään nyt että selviääkö velivauva ilman tartuntaa)!

    - Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Täällä kyllä ollaan ihan vauvanhuuruissa, niin onnellisina! :) tämä on juuri sitä, mitä olen monet vuodet halunut enkä voi kuvitella mitään sen parempaa kun oman lapsen syntymä. Kaikista kivuista huolimatta, tekisin kaiken uudelleen, aika parantaa haavat ja tytön läsnäolo kultaa kivut <3

      Toivottavasti teillä parannutaan pian, sinunkin kuuluisi vielä olla vauvan hurmoissa! :) tpivottavasi pystyt nauttimaan pienestä ja iskä on apuna! Miten esikoinen on muuten suhtautunut vauvaan?

      Poista
    2. Onneksi vauvaa ehtii nuuskutella iltaisin, kun neiti on jo untenmailla :) Kyllähän tuo vauva on mahtava, mut nyt sitä vasta tajuaa, miten esikoista oli tosiaan aikaa ihastella ja miten helppoa yhden kanssa oli! Toisaalta silloin kaikki oli niin uutta ja opettelu vei aikaa, kun nyt vauvaa hoitaa ihan "vasemmalla kädellä" :D Nyt ollaan aikalailla täystyöllistettyjä miehen kans molemmat, kun lapset keksii aina haluta jotain yhtä aikaa. Vähän pelottaa miehen työkuviot, sillä hän saattaa palata töihin piankin ja mä en oikeesti vielä tiedä miten saisin 8-10 tuntia päivässä suttaantumaan yksin lasten kanssa! :O

      Isosisko on kuitenkin hirmu iso apu ja yllättäen ei ole osoittanut juurikaan mustasukkaisuuden merkkejä. Ehtiihän se toki vielä vauvaan kyllästyäkin, mut toistaiseksi vauva saa silityksiä ja pusuja ja sisko juoksee tutin hakuun heti kun vauva kitisee. Äitin prinsessa <3

      - Piia

      Poista
  3. Kiva kun kirjoitit loput synnytyksestä :)! Mulla tuli myös syviä tikkejä, mutta en muista kyllä yhtään, että olis sattunut.. Onneksi. Kysyin kylläkin fiksuna tyttönä kun alettiin ommella, että 'sattuuko se' johon sain vastaukseksi naurahduksen, että puskit juuri 3,6kiloa ulos 11 minuutissa, että siihen verrattuna ei, :D mun ponnistus vaihe kesti siis niinkin lyhyen ajan..

    Ihanaa vauva-arkea teille <3 odotan innolla tuöevia postauksia joista kerroit ylempänä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minunkin ponnistusvaihe ois kestänyt huomattavasti vähemmän ilman tota käsiepisodia :) mutta ei voi mitään! Ensi kerralla on kuulemma paaaaljon helpompaa kun on tie valmiina :D
      Ihanaa vauva-arkea myös sinulle, luen sun jokaisen postauksen, vaikken kommentoi!!! <3

      Poista
    2. Oi, kiva kuulla <3 niin mäkin sun, vaikken myöskään aina kommentoi (:

      Poista
  4. Mun vauva tuli aikamoisella ryminällä ulos. Epiduraali on kyllä aika hauska kivunlievitystapa, kun siinä melkein unohtaa jo että mitä sitä ollaankaan tekemässä. Iski pakokauhun omainen paniikki kun ponnistamisen tarve iski kesken mun unien, ja kun kätilö lopulta sano että "10cm auki, ala ponnistaa ku siltä tuntuu", sanoin kerran "mä en pysty tähän" ja aloin ponnistamaan. 8min (4 supistusta) ja vauva oli ulkona. Vaikka olinkin ehtinyt ennen ponnistusvaihetta valmistautua henkisesti synnytykseen 13h, tapahtui se silti niin äkkiä loppupeleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ou gaad, sulla on ollu nopeeta toimintaa!!! Mä en pysty ja sit se on siinä! huh huh..

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)